Helsingin juhlaviikkojen lipunmyynti alkaa tänään 25. huhtikuuta

JH_Taiteidenyo2016_AnuPynnonen_

Suomen suurinta taidefestivaalia Helsingin juhlaviikkoja vietetään 15. elokuuta-1. syyskuuta. Sen aloittaa 30-vuotiskauttaan juhliva Taiteiden yö torstaina 15. elokuuta. Juhlaviikkojen lipunmyynti käynnistyy torstaina 25. huhtikuuta Ticketmaster Suomen kanavissa.

Taiteiden yö yhdistää voimansa 25 vuotta täyttävän Art goes Kapakan kanssa, kun Juhlaviikot tuo Senaatintorille perinteistä Kuorojen kierrosta lämmittelemään Robottikuoron eli Tytti Arolan ja Counterpoint-studion suunnitteleman laulamaan oppivan tekoälyn.

Juhlaviikoilla nukutaan yön yli Max Richterin Sleep-teoksen äärellä, rauhoitutaan puhallettavassa Arboriassa ja koetaan uutta ääni- ja valotaidetta ihmisvirtojen keskellä.

Musiikkitalossa vierailee barokkimusiikin johtaviin orkestereihin kuuluva The English Concert, ja Faustin ikoninen tarina saa uuden, musiikkia ja esitystaidetta näyttävästi yhdistävän tulkinnan. Huvila-teltan lavalle nousevat muun muassa australialaisartisti Courtney Barnett ja Buena Vista Social Clubin supertähti Omara Portuondo. Juhlaviikoilla koetaan myös maailmanluokan nykytanssia, kun Gisèle Viennen Crowd ja William Forsythen A Quiet Evening of Dance nähdään Helsingissä.

Messias, Gurrelieder ja Eläinten karnevaali

The English Concert saapuu kuoroineen Helsinkiin. Musiikkitalossa kuullaan viimein myös Arnold Schönbergin jättiteos, laajennetulle orkesterille, mies- ja sekakuoroille, viidelle solistille ja kertojalle sävelletty Gurrelieder. Helsingin kaupunginorkesteria ja Sinfonia Lahtea johtaa Susanna Mälkki.

Sielunsa paholaiselle myyneen Faustin ikoninen tarina saa Juhlaviikoilla modernin tulkinnan Robert Schumannin musiikkia sekä esitystaidetta ja vahvoja visualisointeja yhdistävässä suurteoksessa Kohtauksia Goethen Faustista.Radion sinfoniaorkesteria johtaa Hannu Lintu ja näyttämötoteutuksen ohjaa Jussi Nikkilä.

Eläinten karnevaali piirtää ravistelevan kuvan nykyihmisen luontosuhteesta. Yhteistyössä ympäristöjärjestö Greenpeacen toteutettu esitys asettaa Camille Saint-Saënsin1800-luvulla säveltämän fantasiasarjan uuteen, puhuttelevaan kontekstiin. Juhlaviikoilla Suomen ensi-iltansa saava Lasten RING taas esittää Richard Wagnerin massiivisen oopperakokonaisuuden koko perheelle sopivana elämyksenä.

Täydellisessä pimeydessä koetaan Walter Sallisen säveltämä ja Taavi Oramon johtama elektroakustinen teos UXO. Suuri sinfoninen matka tekee lisäksi matkan maailmankaikkeuden alusta loppuun Dalia Stasevskan johtaman Vantaan Viihdeorkesterin, Esko Valtaojan, Ringa Mannerin sekä yhteisen levyn julkaisseiden Pyhimyksen ja Saimaan seurassa.

Lipunmyynti alkaa torstaina 25. huhtikuuta Ticketmaster Suomen kanavissa. Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaaleja ovat Art goes Kapakka, Runokuu, Skidit Festarit, Viapori Jazz ja Sampo 2019 -nukketeatterifestivaali.

Helsingin juhlaviikkojen koko ohjelma esitellään helsinkifestival.fi -sivuilla. Liput: Ticketmaster.fi

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *