
Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä parannetaan älykkäillä kokeiluilla
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset
Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman kasvavien matkustajavirtojen tuomiin haasteisiin etsitään ratkaisuja viidellä tammikuussa käynnistyvällä älyliikennekokeilulla. Kokeilut ovat osa FinEst Smart Mobility -hanketta.
Yksi kokeiluista on rekkojen satamaan ajoa ohjaava järjestelmä. Kuljettajat saavat tarkan satamaan saapumisreitin ja -ajan etukäteen. Näin myös laivayhtiöt saavat tiedon tarkasta saapumisajasta. Järjestelmä vähentää ylimääräistä ajanviettoa sataman alueella.
Toisessa kokeilussa matkustajille suunnitellaan palvelukonsepteja hyödyntämällä erilaisia palvelupaketteja, kuten lippuihin liitettyjä lisäpalveluja. Samalla selvitetään palvelupakettien laajempaa käyttöä osana liikkumisvirtojen hallintaa
Länsisataman lähistöllä kokeillaan älykontteja, joihin esimerkiksi painavien matkalaukkujen kanssa kulkevat voivat jättää tavaransa ja saada kuljetusapua autoilevilta matkustajilta. Samalla kehitetään jakamistalouden mallia, johon myös asukkaat voivat osallistua.
Ratikkalipun ostamista helpotetaan hands free -mobiilisovelluksella, joka tunnistaa, kun matkustaja nousee raitiovaunun kyytiin ja ostaa lipun, kun ratikka lähtee liikkeelle. Kokeilussa selvitetään, onko sovellus teknisesti ja taloudellisesti toimiva.
Viidennessä pilotissa analysoidaan matkailijoiden liikkumista kaupunkialueella anonyymin mobiilisijaintidatan avulla. Näin Helsingin ja Tallinnan välillä matkustavien liikkumistottumuksia voidaan visualisoida, kehittää alueiden käytön suunnittelua sekä parantaa asukkaiden ja matkailijoiden viihtyvyyttä.
Tavoitteena liikkumisen mielekkyys
Kokeilut ovat osa FinEst Smart Mobility -hanketta, jonka tavoitteena on tehdä ihmisten ja tavaroiden liikkumisvirtoja sujuvammiksi Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman alueilla. Lisäksi tavoitteena on vähentää yksityisautojen ja raskaiden ajoneuvojen turhaa ajanviettoa ja siitä aiheutuvia haittoja paitsi satama-alueilla, myös kaupungissa.
Helsingin ja Tallinnan välinen lauttayhteys on yksi maailman kiireisimpiä yli 8 miljoonalla vuosittaisella matkailijallaan. Erilaisille liikkujille suunnatuilta palveluilta edellytetään dynaamisuutta, helppoutta ja muovautuvuutta. Kokeilut tähtäävätkin matkustajien käyttäjäkokemuksen parantamiseen. ”Kokeilujen avulla pyritään siihen, että jokainen alueella kulkeva voi kokea oman liikkumisketjunsa mielekkääksi ja sujuvaksi”, hankkeen projektipäällikkö Kalle Toivonen sanoo.
Kokeilut tukevat Helsingin laajempaa smart city -kehitystä. Niissä hyödynnetään living lab -toimintamallia, jossa käyttäjät ja kehittäjät voivat osallistua uusien palveluiden suunnitteluun. Hankkeen palvelukokeilut luovat pohjaa elinvoimaiselle ja kestävälle kaupungille. Innovatiiviset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden uusille yrityksille ja investoinneille.
Lue lisää FinEst Smart Mobility -hankkeesta
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset