Suomen meriklusteri kulkee kohti 2020-lukua ennakkoluulottomien innovaatioiden ja uusien verkostojen vauhdittamana. Viime vuosien kehitys on osoittanut Suomen meriklusterin elinvoimaisuuden globaaleilla markkinoilla.
Vuonna 2014 pääkaupunkiseudulla oli 385 meriklusteriin kuuluvaa yritystä, joista 208 kuului meriteollisuuteen, 60 varustamotoimintaan, 76 satamatoimintaan ja 41 muihin meriklusteria palveleviin toimintoihin. Kokonaisuus muodosti koko maan meriklusteriyritysten liikevaihdosta 45 prosenttia ja henkilöstömäärästä 39 prosenttia. Meriklusteriin liittyvä liikevaihto oli pääkaupunkiseudulla lähes kuusi miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 18 000 henkeä.
Pääkaupunkiseudun luvut ovat jonkin verran todellisuutta suuremmat, sillä katsausaineisto perustuu yritysten pääkonttorien kotikuntaan. Samana vuonna koko maassa meriklusterin yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 12,7 miljardia euroa. Pelkästään alan suomalaisissa yrityksissä työskenteli suoraan merisektoriin liittyvissä toiminnoissa 48 400 henkilöä.
Tulokset käyvät ilmi Suomen meriklusteri kohti 2020-lukua -raportista, joka on osa työ- ja elinkeinoministeriön meriteollisuuden ympäristön kehittämisohjelmaa. Edellinen tutkimus toteutettiin 10 vuotta sitten. Tutkimuksen koordinoi ja sitä rahoitti Meriliitto ry yhdessä alan toimijoiden kanssa. Tutkimustyön ovat tehneet Turun yliopiston Brahea-keskus ja kauppakorkeakoulun yksiköt.
Merialan globaalit edelläkävijät ja ketterät startupit yhteen
Meriklusteriin kuuluvat yritykset ovat hankalinakin aikoina osoittaneet kykyä muuntautua markkinoilla ja luoda uusia kansainvälisiä yhteyksiä.
– Digitalisaation vauhdittaminen on nostettu hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi. Sillä on vahva rooli myös suomalaisen meriklusterin kilpailukyvyn kehittämisessä. Miehittämättömän meriliikenteen ekosysteemin rakentaminen on osoitus siitä, että meillä on rohkeutta tarttua vaativiin tulevaisuuden hankkeisiin, elinkeinoministeri Olli Rehn sanoo.
Tulevaisuuden mahdollisuuksina meriklusterissa nähdään erikoisalueet, kuten arktinen osaaminen, akkuteknologia ja hybridiset energiaratkaisut. Uutta liiketoimintaa saattaa löytyä myös esimerkiksi merten biotalouteen liittyvistä tuotteista tai tuotanto-palveluketjun innovatiivisesta paketoinnista.
– Meriklusteri näyttää mallia muillekin aloille, miten kaikkia alan toimijoita hyödyttävä uudistuminen tehdään ekosysteeminä. Siinä kilpailijat tekevät keskenään ennakkoluulotonta yhteistyötä, mikä tuottaa suomalaisyrityksille kilpailuetua ja korkeaan osaamiseen perustuvia työpaikkoja, ylijohtaja Ilona Lundström työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo.
Helsingin kaupunki järjestää Slushin yhteydessä 1. joulukuuta Digitalising Marine Industry -seminaarin. Samalla järjestetään myös maailman suurin Maritime Hackathon.
– Helsingin seudulla meriklusterin uusiutuminen näkyy erityisesti digitalisaation aiheuttamana murroksena. Alaa muuttavat suurten tietoaineistojen käsittely sekä avointen innovaatiojärjestelmien ja liiketoimintamallien muutokset. Myös startup-sektorin vaikutus alalle on nousussa, erityisasiantuntija Ulla Tapaninen Helsingin kaupungin elinkeino-osastolta kertoo.
Softalla vihreämmäksi
Tällä hetkellä Suomen meriklusteria piristää meriteollisuus, jossa työpaikkoja suomalaisille verkostoyrityksille luovat risteilyalus- ja matkustaja-autolauttamarkkinat. Laskussa ovat offshore-, rahtialus- ja tankkerimarkkinat, mikä vaikuttaa alan suuriin suomalaisiin teknologiatoimittajiin. Kiristyvien ympäristösäädösten myötä vihreät eli vähäpäästöiset alukset ovat nyt asiakkaiden ostoslistan kärjessä, mikä lisää kysyntää suomalaiselle teknologia- ja digiosaamiselle ja -osaajille.
– Meriklusterin tulevaisuuden haasteina nähdään osaavan työvoiman ja rahoituksen saannin turvaaminen. Hintakilpailukyvyn, kannattavuuden ja erityisesti merenkulussa nykyisten kilpailuedellytysten säilyttäminen on keskeistä kovassa kansainvälisessä kilpailussa, Meriliiton puheenjohtaja Mikko Niini toteaa.
Lue lisää
TEM-Meri-hanke tiedote 29.9.2016: Suomen meriklusteri kohti 2020-lukua ennakkoluulottomien innovaatioiden ja arvoverkostojen vauhdittamana
Suomen meriklusteri kohti 2020-lukua
Tekes – Miehittämättömän meriliikenteen ekosysteemi käyntiin
Slush Event – Digitalising Marine Industry
Helsingin kaupunki – Merit-hanke
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

