Luettuani tanssiinhaku-tarinasi netistä tuli mieleeni seuraava tarina:
Oli vuosi 1965 ja olimme keskikoulun viimeisellä eli 5.llä luokalla ja paikka Hyvinkään uusi yhteiskoulu. Koulu oli/on punatiilirakenteinen yksikerroksinen ja sijaitsee Hyvinkään Sahamäessä. Me oppilaat nimitimme sitä Hyvinkään nuorisovankilaksi pinnoitteen ja mallin vuoksi.
Siihen koulun viereiseen rakennukseen avattiin tuona keväänä uusi baari, johon Sinut oli kutsuttu esiintymään.
Meillä oli juuri silloin tarkoitus olla yhdistetty (2 peräkkäistä tuntia) nk. ”rättikässä” tunti. Olimme saaneet vihiä tulostasi joten työnalla olevat yönutut lensivät mikä minnekin – käytävän/luokan tms nurkkaan ja poistuimme ikkunan kautta ko. baariin. Tuo luokka sijaitsi juuri siinä päässä koulua, mistä baari näkyi eli ole sutjakkaa ja helppoa karata.
Vain kolme tyttöä 23:sta jäi ”kiltisti” tunnille, koska eivät uskaltaneet poistua ”Dillen” tunnilta. Dille oli meidän ”vanhapiika” rättikässä ope jota jotkut pelkäsivät.
Me noin parikymmentä 15 vuotiasta nuorta nautimme soitostasi ja laulustasi sekä sen lisäksi kenties ensimmäiset Coca Colat eläissämme sekä herkkumunkit. Oli todella upeata kuulla ensimmäistä kertaa eläissään Julkkista.
No sitten oli palattava konsertin jälkeen tunnille. Dille oli kerännyt keskeneräisiä töitämme sieltä sun täältä ja sitten alkoi nuhtelu. Kuinka me voimme iki maailmassa mennä kuuntelemaan sellaista nuorison villitsijää kuin Lasse Liemola. Mehän olimme kuulema suorastaa turmion tiellä… jne. jne..
Päälle päätteeksi hän ilmoitti alentavansa meidän kaikkien konsertissa olleiden käsityönumerot, jotta ottaisimme opiksemme: ei auttanut vastaansanominen ettei käsityötaitomme siitä alentunut vaikka olimmikin poistuneet. Hän todella alensi numerot vaikka oli keskikoulun päästötodistukset kyseessä. Yksitellen jakoi keräämänsä käsityöt kontrolloidakseen poissa olijat. Ojentaessaan pinsettiotteella työtäni hän vielä alentuvasti totesi: sinäkin Senja lähdit turmion tielle vaikka olin luvannut kympin käsityöistä. Vastasin: tiedän mitä osaan ja oli se sen arvoista.
Eli 20 nuorta 1965 keväällä on saanut vuoksesi alennetun käsityönumeron päästötodistukseensa- mutta OLI SE SEN ARVOISTA.
Ystävällisin terveisin menneitä muistellen Senja Paavola
