”Turkin pippuri”, sanoi mummoni taannoin. Uusimman demokratia-aallon
myötä Turkissa on pidätetty 35.000 ihmistä, kuolemantuomiota vaaditaan
takaisin ja sadattuhannet ovat menettänee elinolosuhteensa. EU ja Suomi
myötäilevät viisumivapaudella ja laittomalla pakolaissopimuksella Turkin
toimia1
Säveltäjä Kaj Chydeniukselta kysyttiin taannoin lehtihaastattelussa, mitä
merkittävää hän on tehnyt elämässään. Chydenius vastasi: ”Lopetin muun
muassa Vietnamin sodan.”
Todellakin! Olin itse myös tukijoukoissa mukana kymmenissä ja taas
kymmenissä Vietnamin sodan vastaisissa suurmielenosoituksissa vuodesta
1964 alkaen pitkälle 70 -luvulle, USA:n ja Naton vastaisissa marsseissa,
Sadankomitean tilaisuuksissa, Rauhanpuolustajien seminaareissa,
solidaarisuusilloissa. Olin vastaanottamassa ensimmäisiä Vietnamin
pakolaisia, maahanmuuttajia, opastamassa, kotouttamassa, ohjaamassa.
Olin toki myös rauhanomaisissa nuorisovaltuuskunnissa matkoilla
Neuvostoliittoon, Itä-Saksaan ja maailmalle. Myös ympäri maailmaa tulvi
nuorisovaltuuskuntia Suomeen lujittamaan kansojen yhtenäisyyttä ja
avoimuutta.
Kaikki kultuuritoiminta tähtäsi rauhaan, globaaliin yhteiseen maailmaan,
ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, maahanmuuttajien hyväksymiseen,
kansainvälistymiseen. Hädänalaisia maita autettiin solidaarisuustyöllä,
keräyksin, seminaarein ja kutsumalla kyseisistä maista vierailijoita Suomeen.
Chilen demokraattisesti valittu presidentti Salvador Allende murhattiin
sotilasvallankaappauksessa 1973 ja Suomessa järjestettiin vasta-
mielenosoituksia sekä mm. suuri solidaarisuustilaisuus Finlandia talolla.
Suomi otti 100 chileläistä pakolaista, maahanmuuttajaa jo marraskuussa
1973 ja myöhemmin chileläisiä otettiin lisää. Itselläni oli mahdollisuus
tutustua ja osallistua useiden maahan muuttavien pakolaisten ”ensivaiheisiin”
Suomessa.
Myöhemmin useissa kansainvälisissä rauhankokouksissa, semiaareissa,
solidaarisuus ilmaisuissa, kulttuuritapahtumissa, pyrimme aina toimimaan
kohdemaan kansalaisten hyväksi ja pyytämään vierailjoiksi Suomeen
kyseisten maiden aktiivikansalaisia.
Oli palestiinalaisia, kongolaisia, angolalaisia, laosilaisia, somaleja, intialaisia,
indonesialaisia. Oli polittisia pakolaisia, maanpaossa olevia, karkotettuja,
lehtimiehiä, kulttuurivaikuttajia, taiteilijoita, mielipidevaikuttajia ja syrjäytettyjä
aktiivipoliitikkoja sekä myös maahanmuuttajia. Kaikki olivat tervetulleita
”yhteisen maailman” luomiseksi.
2000-luvun taitteessa toimin 10 v. aikuiskasvatuksen puitteissa varsinaisen
toimeni, työvoimapoliittisen ja kulttuurituotannon kouluttajan tehtävän lisäksi,
maahanmuuttajien kotouttamiskouluttajana suuressa suomalaisessa
aikuiskoulutuskeskuksessa. Tiedän toki täsämälleen kuinka kauan yhden
maahanmuuuttajan kotouttamiskoulutus kestää ja mitkä ovat sen
kustannukset.
Viimevuosina ”PAND Taiteilijat rauhanpuolesta” järjestön kanssa, itse
hallituksen jäsenenä, olemme tehneet työtä Palestina ja Syyria -kriisien
kanssa sekä pyrkineet vaikuttamaan ydinaseiden täydelliseen kieltämiseen.
Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten 70-vuotisjuhlallisuudet 2015 antoivat
hienon mahdollisuuden kiertää mm. ”Sadakon kurjet” musiikki- ja
runoperformanssin kanssa kymmenissä esityksissä eri puolella Suomea ja
maailmaa.
Nyt, ”yllättäen” Suomi leikkasi kehitysyhteistyön määrärahoja kymmenillä
miljoonilla ja samalla luovuttiin kiintiöpakolais -statuksesta suostuen
rajattomaan maahanmuuttajien vastaanottoon.
(Toki Suomi kestäisi vielä toisetkin 30.000 maahanmuuttajaa, jos meillä olisi
toimiva hallitus, työtä ja teollisuutta, vientiä. Nykyisin eväin selviämme tuskin
tänne jo saapuneistakaan!)
Asiassa vedottiin kansainvälisiin ja EU-sopimuksiin, joita ei ole tippaakaan
kuitenkaan noudatettu. Ei sen enempi Dublinin sopimusta kuin Schengen-
sopimusta. Ihmisoikeussopimuksen noudattaminenkin on kyseenalaista?
(Calais, Ranska ; Eidopoli, Kreikka)
Suomi näyttää itse rikkoneen useissa kohdin niin Suomen Perustuslakia,
Pariisin rauhansopimusta kuin Venäjän kanssa tehtyä ”naapuruussopimusta”.
Suomi tukee ilmeisesti myös EU:n ja Turkin välistä sopimusta ihmisten
siirtämisestä ja kuljettelusta edestakaisin Kreikasta Turkkiin ja takaisin.
Sopimus rikkoo räikeästi jo edellämainittuja sopimuksia, useita kansallisia
sopimuksia ja ennen kaikkea sopimusta ihmisoikeuksista.
Tämäkin kirjoitukseni leimaa minut nyt sitten rasistiksi, suvakiksi, Putinistiksi,
Nato-intoilijaksi, fasistiksi, extremistiksi, kommunistiksi, kapitalistiksi,
nationalistiksi, NWO:laiseksi, eli tästä voitte valita!
Mutta miten tässä näin kävi ?
Suomen voi pelastaa vain yhtenäisyys. Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa
koskaan!
Jukka-Pekka Wuorikoski
kirjailija
Helsinki