Intia nousussa, Suomi laskussa
On järkyttävää seurata suomalaista yhteiskuntakeskustelua ja hallituksen
touhuja Intiasta käsin.
Täältä katsottuna saa selkeästi käsityksen että poliitikot, tiedotusvälineet,
eliitti ja globalistit Suomessa pyrkivät kaikin tavoin repimään kansakunnan,
ihmiset ja kansainväliset ihmisoikeuskysymykset tietoisesti ja tahallisesti
hajalle.
Uutisointi antaa kuvan, että sekavat näkemykset maahanmuutosta,
sosiaalipolitiikasta, terveydenhuollosta, työttömyydestä,ihmisyydestä ja
hyvinvoinnista jakavat Suomen suvakkeihin, rasisteihin, fasisteihin,
globalisteihin, EU-friikkeihin ja järkyttäviin tolkun ihmisiin, jotka, siis
viimeeksimainitut, eivät joko pysty ajattelemaan tai eivät uskalla sitä tehdä.
Itse olen asunut viimeviikot pääasiallisesti Intian Keralan merkittävimmässä
kaupungissa Kochisssa. Kerala lienee Intian taloudellisesti vaurainta aluetta.
Täällä lukutaitoprosentti on 90 kun se muualla Intiassa on 50. Englanninkieli
on opetuskielenä kouluissa paikallisen hindin, tamilin ja malavin ohella.
Kochissa, jonka asukasmäärä on yli miljoona, siis pikku kaupunki
intialaisittain, on vähemmän kerjäläisiä kuin Helsingissä. Lapset ovat
hyvinpuettuja, suorastaan upeasti silkkiasuissaan tai koulupuvuissaan.
Mutta ennen kaikkea tässä monikulttuurisessa kaupungissa asuu hinduja,
kristittyjä katolisia ja ortodokseja, buddhalaisia, tiibettiläisiä, muslimeita,
arabialaisia, juutalaisia ja tamileja täydellisessä sovussa ja rauhassa
keskenään. Kissat, koirat, vuohet ja lehmät täydentävät katujen vilkkaassa
liikenteessä tätä täydellisyyden sopusointua.
Täällä ei koe, näe eikä kuule vihamielisyyttä ihmisten kesken. Täällä voit
nähdä kirkon, moskejan ja hindutemppelin vierekkäin. Juutalainen ja
muslimikortteli sivuavat toisiaan ja keskinäinen kaupankäynti on huikeaa.
Keralan ja Intian hallituksen kaikki toimet tähtäävät ihmisten hyvinvointiin,
koulutuksen lisäämiseen, palkkatason nousuun ja sosiaaliseen kehitykseen.
Keralasta sanotaankin: ”Gods own country” ja se pitää todellakin paikkansa.
Intiassa tai Intiasta ei tarvitse valehdella. Täällä kaikki on totta. Kulta- ja
timantti- tai silkkikauppa saattavat olla vieri vieressä kalakojun tai halvan
katuruokalan kanssa. Ihmiset ovat iloisia, valoisia ja luottavat Intian huikeaan
nousuun, jonka näkee ja kokee jokainen täällä vieraileva.
Olisko Suomella ja EU:lla jotakin opittavaa Intiasta. Todellakin! Ihmisyys
ihmisarvo ja -kunnioitus toisiamme kohtaan. Henkinen- ja taloudellinen kasvu
käsi kädessä!
Jos joskus tuleen takaisin Suomeen, ja joku tulee nimittelemään minua
trolliksi, suvaksiksi, fasistiksi, natsiksi, rasistiksi etc… niin en ”lyö turpiin”,
mutta pakkaan laukkuni ja tulen takaisin tänne, missä kyseisiä käsitteitä ei
tunneta.
Dalai Lama kirjoitti täällä Intiassa eilen:
”Mikä on mennyttä, mikään ei voi muuttaa sitä. Mutta tulevaisuus voi olla
erilainen jos päätämme tehdä sen sellaiseksi. Meidän täytyy kehittää visio
onnellisemmasta, rauhanomaisesta tulevaisuudesta ja ponnistella sen
puolesta. Nyt ei ole aikaa itsetyytyväisyyteen, vaan on todellisten tekojen
aika.”
Hyvää Suomea, yhä parempaa Intiaa!
11.2.2017 A.D
Jukka-Pekka Wuorikoski
kirjailija
Kuttayam, Kerala, Intia

