Hedari | Pääkirjoitus

SlangiNyt Facebook -ryhmä on kasvanut yli 10 000 jäsenen ryhmäksi.

Ryhmän mottona on ”rakkaudesta Stadiin ja slangiin”. Jäsenet ovat kaikki omalla nimellään ja kuvallaan mukana, rehdisti omina itsenään. Alkuun oli skrivauksissa vähän ylilyöntejä ja riitojakin syntyi. Nyttemmin meno on rauhoittunut.

Mitä ryhmässä sitten keskustellaan? Kaikkea maan ja taivaan väliltä, joskus yhteys Stadiin tai slangiin on aasinsillan varassa. Keskustelu on melkoisen vapaata, vain muutama sääntö rajoittaa sitä. Joskus joku arvostelee että miten jutut liittyvät ryhmän aiheeseen. Ne kumpuavat stadilaisten sydämistä, joskus kiihkeästikin omaa kantaa puolustaen. Jos joku juttu ei kiinnosta, on se helppo hypätä yli.

Ryhmän suosio kertoo että olemme oikeilla jäljillä. Stadilaisuuden syvin olemus näkyy ryhmässä. Jos joku tarvitsee jeesiä, sitä annetaan. Jos joku asia puhututtaa, löytyy juttukumppani aina. Monesti eri näkökannat antavat uutta suuntaa ajattelulle.

Lasse on kutsunut jäsenen numero 10 000 borkalle ja bulkille, toivottavasti jo ensi viikolla saamme ”raportin” tilaisuudesta.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa (tosin se suli jo)

Taina

Tietoja T. Elsabeeh

Paljasklabbinen stadilainen. Perheeseen kuuluvat mies ja koira.
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *