Hedari | Pääkirjoitus

Mä skrivaan stylelläni, eli en duunaa hirveesti slangisanoja tähän juttuun, niin että böndetki tajuais, mistä on kyse.

Kyse on Hämeentiestä, joka on kulkenut läpi työläiskaupunginosan ja jolla on kuljettu satoja vuosia kaikenlaisilla välineillä. Sitä pitkin on mennyt suuria kuormia talonrakennusainetta ja heiniä viimeisille hevosille. Jakeluautot ovat kuskanneet lihaa ja maitoa kauppoihin. Ratikat ja bussit palvelleet ihmisten kyytitarpeita moitteettomasti. Skidit ovat pyöräilleet hämistä pitkin, eikä kukaan kunnon stadilainen jannut tai friidu ole valittanut että bilikat kulkee samaan suuntaan. Sekaan on mahtunut aina. Nyt Stadin kaupunginhallitus on miettinyt ja päättänyt rykästä asian eteenpäin jossa Hämeentiestä oltaisiin tekemässä rauhallinen bulevardi, jossa pyörät hyrisisivät ja raitsikka sekä hk:n sininen kulkisi harvennetuin vuoroin.

Sehän kuulostaa kivalta, mutta kolikolla on toinenkin puoli. Ensinnäkin koko suunnitelman ja toteutuksen hinta kipuaa moniin kymmeniin miljooniin. On naurettava väite että joukkoliikenne nopeutuisi parilla minuutilla suuntaansa tämän uudistuksen myötä. Toki kuskia voi patistaa ajamaan linja nopeammin. Huomatkaa että joku on keksinyt väittää tämän tuovan kaivattuja säästöjä.

Kun dosä- ja ratikka liiikenne harvenee, tietää se jälleen irtisanomisia ja vain muutaman minuutin tähden. Eli summa summarum, irtisanomiset tuo kaupungille säästöjä. Kun henkilöautoilu kieltään hämiksellä, aiheuttaa se valtavia ruuhkia, muualla -jo ruuhkautuneilla teillä ja kaduilla. Tämän kaiken päälle asukaspaikoitus ja auton säilytys erityisesti Kallion alueella hankaloituu. Tontille ajo sallitaan, mutta on muistettava, että kantakaupunkilainen ei aiheuta ruuhkia.

On muistettava, kuinka monta tuhatta autoa ajaa stadiin työn perässä. Ne tulevat joka arki-aamu ja sama rumba nähdään työpäivän päätyttyä. Tälle asialle ei osata tehdä mitään, sillä moni Helsingin asioista päättävä taitaa itse lukeutua näihin ”sisään/ulos ajajiin” Fillari on hyvä väline, sen tietävät erityisesti vihreän linjan tuputtajat.

Mutta talviaika stadissakin on kylmä, liukas, pimeä ja paikka paikoin luminenkin.
Hämeentie tyhjenee, mutta ruuhkat ovat olemassa.

Kun sitten Tammikuussa yksinäinen spora kolistelee Hämeentietä, voi vain päivitellä Sörnäisten ja Hermannin rantatien, Kalasataman ja Kulosaaren sillan ruuhkia.

Tietyt risuparrat puhuvat joukkoliikenteestä. Kyllä, muta kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää harvenevaa joukkoliikennettä.

Mun mielestä stadi ja se kadut ja tiet kuuluvat kaikille.

Tumppi Valokainen

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *