Hedari | pääkirjoitus

Tänään näyttää siltä, että talvi joutuu vastahakoisesti irrottamaan kyntensä pakon edessä. Öisin
lätäköt jäätyvät, mutta mustaa maata jo näkyy ja pöly tunkee silmiin ja kitusiin. Kevät on lemmen
ja toivon aikaa sanotaan laulussa ja olis kyllä kiva uskoa siihen. Ollaan selvitty koronatalvesta, eilen
esimerkiksi Stadissa oli vain 300 ilmoitettua tartuntaa, kun tammikuussa listattiin päivittäin
tuhansia.
Mitä meille stadilaisille nyt kuuluu, kun silmiä siristellen horjahtelemme ulkoilmaan ja aurinkoon.
Palataan tuttuihin aiheisiin. Fillarit ja skuutit on kaivettu esiin ja keskustelu on alkanut siitä ketä
sorretetaan; fillareita, jalankulkijoita vai autoja. Tosiasia on se, että kaikille ei kaikki sovi, eli
jokainen valitsee vapaaehtoisesti tai pakosta itselleen parhaiten sopivan kulkutavan. Olis kiva, jos
liikkujille olisi mahdollista järjestää hyvät ja turvalliset olosuhteet unohtamatta ketään. Keskustelu
ihan viranomaistasollakin on alkanut saada koomisia piirteitä, kun kinastellaan, onko fillarilla
kulkija pyöräilijä vai onko sanottava pyörällä liikkuva, ei sentään vielä pyörähenkilö.
Edelleen kevään merkit osioon kuuluu vuotava nenä ja punaiset silmät. Nyt eletään sesonkiaikaa
koska talven julmetun liukkaiden kelien takia on katuja jouduttu hiekoittamaan erityisen paljon ja
lisäksi nastarenkaat ovat jauhaneet katujen asfalttia ilmaan. Etelästä lepät ja pähkinäpensaat
lähettävät tänne tuulen mukana siitepölypilvet lisäämään nuhaneniä. Helsingin kaupungin
katualuetiimin päällikön mukaan ilman pölypitoisuus on normaaliin verrattuna kymmenkertainen
ja kevään siivoukset tulevat jatkumaan vielä kauan vapun jälkeenkin.
Mutta ennen kuin päästään serpentiineihin ja simaan on elettävä alta pois pääsiäinen,
palmusunnuntai ehti jo mennä. Ikävä juttu jos tämä erityinen päivä pääsee yllättämään. Menet
mitään aavistamatta avaamaan oven ja kirkassilmäiset pienet noidat ja puput lausuvat kuorona
virpomislorunsa ja päätyvät parhaaseen kohtaan ”vitsa sulle, palkka mulle”. Aika nolo juttu, jos
kotoa ei löydy muuta makeaa kuin avattu taloussokeripussi. Olen joskus tullut yllätetyksi ja siksi
päättänyt varautua ajoissa. Se käy helposti. Kaupat ovat tuotteistaneet tämänkin tapahtuman,
karkkihylyiltä löytyy noidan palkkapusseja eli erilaista hammaspeikon herkkua monenlaiseen
makuun. Tänä vuonna ensiksi ehtineet satuhahmot tulivat jo hyvissä ajoin, aika isojen korien
kanssa. Lorunsa osasivat hienosti ja saivat ansionsa mukaan kuten minäkin, kaksi kaunista
pajunoksaa. Kello kävi ja alkuiltapäivästä alkoi sesonki, ovikello soi tiuhaan ja noitien palkkapussit
vähenivät, kunnes loppuivat. Viimeinen noita oli varmaan lähtenyt lentoon sähköluudalla ja
joutunut lataamaan välillä koska tuli vasta auringon jo laskiessa. Ei ehkä ihan kuitenkaan Raja-
Karjalasta mistä ortodoksisen juhlaperinteen piiristä on netin tietojen mukaan tämä tapa levinnyt
muualle Suomeen. Kaikki eivät virpomisesta tykkää ja joissakin taloyhtiöissä asukkaat ovat
merkinneet porraskäytävän ilmoitustaululle laitettuun nimilistaan kenen ovi avataan ja kuka ei
vitsoista välitä. Hyvä keksintö!
Virpomiset kuuluvat pääsiäistapoihin, joissa kaikille jää joko hyvä mieli tai suu makeaksi. Tulevia
hyviä aikoja ennustetaan ja luonnossa uuden syntymistä juhlistetaan. Näinä epävarmoina aikoina
näistä iloista on syytä nauttia ja unohtaa hetkeksi taivaanrannalla näkyvät mustat pilvet. Kaikesta
huolimatta ja juuri siksi toivotan meille stadilaisille onnellista ja hauskaa perinteisen pääsiäisen ja
onnellista tulevan kevään aikaa.
Soile Tammisto