Kun läheinen sairastuu, on se aina kova paikka. Tuska kasvaa ja usein turhaudutaan siihin omaan
panokseen auttaa lähimmäistään. Ihminen huomaa oman vajavaisuutensa ja puuteensa auttaa. Emme
kaikki ole lääkäreitä ja usein emme uskalla tehdä jotain mitä osaisimmekin, koska pelkäämme että
epäonnistumme ja aiheutamme vahinkoa. On tosin totta jos epäilemme auttamisen lopputulosta on
parempi antaa sellaisen auttaa joka osaa ja luottaa itseensä. Aika moni uskoo tietävänsä ja osaavansa
paljonkin asioita, mutta jos ”asia” koskee ihmistä, lähimmäistä on parempi jättää ”mä luulen että osaan”
tekemättä. Autohommat ovat myös niitä missä täytyy miettiä osaako vai ei, jossain korjaushommissa voi
tehdä enemmän vahinkoa kuin hyötyä ja pienikin korjaushomma voi tulla erittäin kalliiksi. Lähimmäisen
”korjaushomma” voi tulla hyvinkin vahingolliseksi, joten jos epäilee omia taitoja ja ei oikein usko, ei
luota itseensä, niin jätämme auttamisen osaaviin käsiin. Maailmassa on paljon ahdinkoa, tuskaa ja
murhetta, mutta ne kuuluvat elämään ei aina kaikki voi olla ruusuilla tanssimista. Olemme kulkemassa
kohti kevättä ja kesää toivottavasti tästä vuodesta tulee parempi, terveempi ja iloisempi. Pitäkäämme
toisistamme huolta ja pidetään lähimmäisen auttaminen niissä rajoissa mitkä hallitsemme ja jossa voimme
luottaa itseemme ja siihin että osaamme. Valoisia hetkiä, aurinkoisia päiviä, kesää odotellessa.
Kirjoitti Orvo
