Hedari | pääkirjoitus

Tätä päivää
Näinä tautisina aikoina olen tehnyt kuuliaisesti vain sitä mikä on sallittua yksin ja tutussa seurassa kaksinkin
eli lähinnä ulkoillut. Lähiseudun rantsut, polut ja puunjuuret on nähty ja tahkottu puhki kyllästymiseen
saakka. Kaunis maisema, mutta siihen on silmä turtunut ja lenkkari muistaa joka kiven ja skrubun. Mutta
kun aikaa oli, surffasin netistä Stadin omille sivuille, joilta löytyi tähän hätään iso apu. Ulkoilijoille on
olemassa kunnostettuja esteettömiä kävelyreittejä, vaativia luontopolkuja, pitkää ja lyhyttä pätkää, joilla
myös liikuntarajoitteisilla on mahdollisuus päästä kevääseen ja heräävän luonnon keskelle. Muitakin
maalaismaiseman ihmeitä on tarjolla sitten kun maa alkaa olla vihreenä. Silloin stadin oikeista navetoista,
Viikistä ja Fallkullasta, päästetään ammut ryntäämään meijerit hölskyen laitumille. Kivikylän väki kutsutaan
katsomaan oikeaa eläimellistä riemua ja olemaan itsekin ilossa mukana.
Kyllä tavallisen rivarin pikkupihallakin kevät näkyy. Hämärän tullen käy kukkapenkin nurkalla vilske, kun
metsämyyrän laaja perhe nauttii uuden kasvukauden herkkuja. Suku vain laajenee, vaikka ehkäisyneuvoja
on saatu valkosipulista auton pakokaasuun saakka. Loukku olis varma, mutta se voi napsahtaa ei toivottuun
niskaan ja järeitä myrkkyjä ei anneta kaupunkilaismummojen käsiin. Nyt on menossa jatkoaika, mietin
seuraavaa siirtoa koska näin ei voi jatkua.
Kesä kuitenkin tulee allakan mukaan ja ihmisen lapset virkoavat lähi- tai etäopetuksen parista vaihteeksi
duuniin. Stadi tukee tuhansien ysiluokkalaisen työllistymistä kesäsetelillä, jonka kanssa skidi voi hakea
kesäduunia monenlaisilta työnantajilta. Tukea tarvitaan erityisesti sen ihan ensimmäisen työpaikan
saantiin. Stadillakin on monenlaista hommaa tarjolla. On mistä valita, varhaiskasvatusavustajasta
rantapelastajaan. Se on jo tiedossa, että kaikenlaista työtä löytyy, mutta tekijöistä tulee jossain vaiheessa
pula.
Tässä korona-ajassakin on yksi päivänselvä uusi toimenkuva tiedossa, maskienpoimijan duuni. Kaikkien on
oman ja kanssaihmisten terveyden takia ohjeiden mukaan suojaimia käytettävä, se alkaa jotenkin mennä
porukalle perille. Mutta se, että ne käytetyt vekkiveneet laitettais roskikseen, eikä pudotettais kädestä
kadulle tai ihan mihin sattuu, on vielä jotenkin opittava. Jonain päivänä niitä ei enää onneksi tarvita. Mutta
ensin odotetaan rokotuksia ja tulevaa kesää. Silloin aurinko kiipeää taivaalle ja nousee raikas suvituuli, joka
suhisee puiden latvoissa ja lennättää eristykset, kuplat ja koronat, en sano minne.
Soile Tammisto