Hedari | pääkirjoitus

Mitä mielessä?
Maailmalla matkustaessa on tottunut naureskelemaan sille, että jotkut luulee täällä pohjoisessa
jääkarhujen tallustelevan kaduilla. Tänään tiistaina ei kyllä edes hymyilytä, kun katsoo ulkona
riehuvaa lumimyräkkää, ihan napajäätikkökeli. Omassa kämpässä stadissa ollaan kuin iglussa,
käskyjä ja kieltoja tulee, toteltava on tai joutuu koronakarhun kitaan.
Kun tätä myllerrystä on jo vuoden verran seurannut starbukuplan ovenraosta, on vaikee uskoo,
että jossain elämä on edes jotenkin lähellä entistä normaalia. Kaikki pyörii, vaikka kitisten ja
notkuen. Kunnallisvaaleja valmistellaan ja ehdokkaita värvätään. Touhussa on vaan se vika, että
äänestäjien on pakko mennä ihan itse sinne uurnille ja vaalipaikalle. Kummat on helpompi vaihtaa,
vaalipäivät vai äänestäjät? Kun tautiennusteet on kuultu ei ihmettele yhtään, että vaalit siirrettiin
kesäkuulle. Vaikka silloinkin on varmasti paljon niitä rokottamattomia, jotka ei lähde
riskeeraamaan terveyttään äänestysjonoissa, vaikka tarjolla olisi turvavälejä, käsidesiä ja hyviä
ehdokkaita. Stadissa on kyllä rokotukset hoituneet hyvin. Pakko sanoa, kun meidän huushollissa
heti ensimmäisenä mahdollisena rokotusajan varauspäivänä puhelin soi ja rokotusaikaa tarjottiin.
Nyt se ensimmäinen piikki on saatu ja toiselle on saantiaika. Tuntuu täällä pääkaupunkiseudulla
uskomattoman sujuvalta toiminnalta.
Koronaahan elämä ja ajatukset on täynnä, mutta tokaks tärkeintä sen jälkeen stadilaiselle pitäis
olla kunnallisvaalit. Silloin valitaan se porukka, joka päättää meidän puolesta kuinka täällä asutaan,
tehdään työtä, harrastetaan, liikutaan, eletään ja rakennetaan. Tuleeko satamaa, bulevardia,
tunnelia tai puistonpenkkiä, vai mitä tänne stadin niemelle? Kyllähän meitä taviksia kuullaan
monista asioista, mutta usein se jää ilman vaikutusta. Varminta olis valita sellaiset tyypit, joiden
uskoo vievän stadia siihen mun mielestä kaikille parhaaseen suuntaan. Ja siihen hommaanhan
meillä on monenlaista puoluetta ja niiden ehdokkaita tarjolla. Politiikan toimittajat järjesti tänään
kuuden suurimman puolueen pormestariehdokkaiden ekan vaalitentin. Se on edelleen
katsottavissa Yle uutisten nettisivulla. Ehdokkaat vastaili kysymyksiin stadin kasvusta,
kunnallisverosta, koronasta ja kaikesta mahdollisesta. Sääli, että kyssärit ei ollu samoja kaikille, olis
ollut helpompi löytää ehdokkaista eroja. Nyt kuultiin, että kaikki on sitä mieltä, että stadin
kunnallisvero pysyy ennallaan, ei kannateta ainakaan vielä ulkonaliikkumiskieltoa, jotkut uskoo
ruuhkamaksuihin, joita on esitetty stadin liikenteen sujuvoittamiseksi. Samalla todetaan raikkaasti,
että stadin kasvussa on ongelmia, koska ei pelkästään kasvu, mutta myös se laatu, niin ihmisten
kuin rakennetun ympäristön, on tärkeä! Tänään oli eka tentti, niitä ehtii tulla vielä monta.
Vastauksia saadaan ja kyllä ehdokkaista eroja löytyy! Sitten kesäkuussa nähdään kenen tahdissa
mennään.
Soile Tammisto

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *