Hedari | pääkirjoitus

Tykkäks jengi ukkosista? Jyrinät, salamat ja vodan stikkaaminen kuuluvat Suomen kesään niin kuin
itikat ja uudet potut. Mä olen jonkinlainen ukkosfani. Kun vähänki jossain jyrähtää, avaan heti
tietsikan – jos se on lähellä – ja tsekkaan ukkostutkasta millanen ukkonen ja missä päin paukkuu.
Netissä on muutama oikein hyvä reaaliaikainen salamatutka, joissa viive on vain sekunnin luokkaa.
Oska kuuluu myös Stadiin. Tähän asti tänä kesänä on pari kertaa jytissyt lupaavasti, mutta aika
vaatimattomiksi ne on jääneet. Mut vielä on kesää jäljellä.
Jotkut meistä ehkä minnaa heinäkuun lopun 1960. Mä minnan sen tosi hyvin. Olin silloin yhdeksän
vanha. Oltiin tultu illansuussa landelta Vihdistä himaan Ulvilantielle Munkkivuoreen ja koulujen oli
määrä alkaa pian.
25. heinäkuuta maanantaina illalla yhdeksän jälkeen faija hihkas partsilta tulkaa tsiigaan kun taivas
meni ihan muutamassa kymmenessä minsassa pikimustaks ja alkoi huikee Stadin Kaikkien Aikojen
Ukkonen. Rintama eteni Stadin päälle kaakosta päin hirmu nopeesti melkein kuin formula ykkönen
ja yllätti koko mestan.
Jytinää kesti koko yön, eikä me meinattu malttaa mennä koisaamaan ollenkaan. Skideja pelottikin
tietysti, vaik me oltiin kivitalon suojissa.
Kaikkien Aikojen Ukkonen tanssitti salamia pitkin sporakiskoja ja ajojohtimia. Se valaisi yötaivaan
päivänvaaleaksi, sillä kovimmillaan salamia löi 100 minuutissa. Purkaus vei lähes koko citystä
sähköt moneksi tunniksi. Eniten vikailmoituksia tuli Hertsikasta, Kumpulasta ja Laajasalosta.
Palolaitos urakoi koko yön. Oska alkoi varttia vaille kymmenen illalla ja raivosi puoleen yöhön, piti
pienen breikin ja jatkoi aamuyöhön asti. Brankkarit paiskivat duunia samanaikaisesti noin
kymmenen flekkiksen, vodan täyttämien klitsujen ja kaatuneiden puiden kanssa. Kaikki Stadin 120
brankkaria ja parikymmentä avustavaa VPK-laista oli hommissa koko yön.
Vodaa reegnas pahimmillaan melkein 90 milliä tunnissa. Yksin Heikinlaaksoon jouduttiin
lähettämään palokunnan yksikköä toisensa perään, Villingissä syttyi metsäpalo ja Vihdintiellä
Haagassa salamanisku romahdutti koko kadun 10 metrin matkalta skoudeasemaa vastapäätä.
Mikonkadulla ja Aleksilla rafloista poistuvat saivat kääriä housunpuntit ja hameenhelmat ylös
kahlatessaan joiksi muuttuneilla kartsoilla. Leffateattereista katkes sähköt ja jengi joutu istumaan
täysin pimeissä katsomoissa pitkään ennen kuin pääsi ulos kohdatakseen sitten kaatosateen ja
myrskytuulen. Fudiskentät lainehti järvinä.
Villingissä pallosalama paukautti yhden pientalon välipohjan läpi rautasänkyyn.
Veromiehenkylässä salama iski samaan omakotitaloon kahdesti, ensin klitsuun ja tunnin päästä
vindelle.
Puhelinliikenne meni paikoitellen kokonaan sököks tai ainaki pätki pahasti, eikä sillon ollut
kännyköitä. Hätäpuhelut ei toimineet kunnolla. Helsingin puhelinyhdistys joutui aloittamaan
seuraavana päivänä lähes 2000 mykäksi menneen lankafoneliittymän korjauksen.
Lasareteisssa oli kaoottista. Oskan aikana niissä kuoli muutama potilas sydäriin, leikkauksia
jouduttiin keskeyttämään ja hengityskoneista loppu poveri. Tsirrat toi pillit soiden poleille myrskyn
telomia kaupunkilaisia.
1960 heinäkuun ukkonen oli niin raju, et mä muistan sen vielä 60 vuoden jälkeenkin. Moni muukin
taitaa minnata, sillä Stadista myräkkä jatkoi sisämaahan tehden tuhoja pari päivää muualla
Suomessa Kainuuta myöten.
Kukaan ei tietenkään toivo tuollaisen raivarin kouriin joutumista, mutta jotain mystisen upeeta
rajuissa ukkosissa on. Luonto vetää nöyräksi. Olis mielenkiintoista tietää, millaista vauriota toi
ukkonen olis aiheuttanut nykypäivänä, kun yhteiskunta on hienojen verkostojen takia yhä
haavoittuvaisempi ja jengin uusavuttomuus on suurempi kuin 60 vuotta sitten.
Olli Havu