Hedari | pääkirjoitus

Kurja juttu
Tämän päivän paha vitsaus on epäilemättä koronaviruksen aiheuttama keuhkokuume. Se on lähtöisin
Kiinasta Hubein maakunnan pääkaupungista Wuhanista. Se ei olekaan mikään idyllinen olkikattoisten
majojen pikkukylä vaan yli 11 miljoonan asukkaan kaupunki. Sieltä lähtenyt tuntemattoman viruksen
aiheuttama kuumesairaus alkoi levitä ja vuodenvaiheessa ja sen alkuperää alettiin ripeästi selvittää.
Tammikuussa uudentyyppinen koronavirus pystyttiin eristämään, mutta tietoja sen käyttäytymisestä ei
vielä ollut. Ensimmäinen kuolemantapaus ilmeni tammikuun puolen välin tienoilla. Samoihin aikoihin
kiinalaiset tiedemiehet julkistivat uuden taudinaiheuttajan geneettisen koostumuksen ja virukselle annetun
nimen 2019-nCoV. Sen syntyhistoria alkoi Wuhanin kalatorilta, jossa tutkijoiden päättelyn mukaan virus on
kehittynyt myynnissä olevien elävien myrkkykäärmeiden ja lepakkojen viruskannoista. Puistattava alku!
Ensimmäisten sairastuneiden joukossa oli mies, joka työskenteli kalatorilla. Sen jälkeen onkin voitu seurata
taudin nopeata leviämistä ja maailmanlaajuisia toimenpiteitä sen estämiseksi.
Koronaviruskeuhkokuume alkaa ja leviää tavallisen influenssan tavoin, sairastuneilla on kuumetta, yskää ja
hengitysvaikeuksia. Tauti leviää pisaratartunnalla sekä kosketustartunnasta käsien kautta. Altistumiseksi
riittää 15 minuutin oleskelu samassa tilassa viruksenkantajan kanssa. Taudin itämisaika vaihtelee eri
tietolähteiden mukaan yhdestä vuorokaudesta kahteen viikkoon ja se voi levitä jo itämisaikana. Tartunnan
saanut ei tiedä kantavansa sairautta, eikä kaikissa tauti puhkea. Riskiryhmätkin ovat samat kuin
influenssassa eli iäkkäät ja heikkokuntoiset, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Sattumoisin käväisin
terveyskeskuksessa keskiviikkona ja terveydenhoitaja kertoi ensimmäisen toimenpideohjeistuksen tulleen
heidän taloonsa vasta edellispäivänä. Totesi että eipä ollut kiirettä. Mutta hyvä että on ohjeistettu, koska
ensimmäinen Suomessa oleva sairaustapaus on hoidossa ja eristyksessä Lapin keskussairaalassa.
Nykymaailmassa sairauksien leviäminen on ihmisten liikkuvuuden myötä nopeaa eikä ole ihme, että
tämäkin vakava virusinfektio on jo levinnyt eri puolille maailmaa ja aiheuttanut useita kuolemantapauksia.
Taudilta välttymiseksi ovat tutut ohjeet voimassa, käsien ahkera pesu ja pisaratartunnan välttäminen.
Maailmalla on kuitenkin jouduttu tilanteeseen, jossa epidemian suitsimiseksi on tehty radikaaleja
toimenpiteitä, joilla on talouselämälle mittavat vaikutukset, kaupankäyntiä pysäytetty, lentoja on
peruutettu, tehtaita suljettu, laajoja alueita ja kaupunkeja eristetty, ihmisten liikkumista rajoitettu.
Australia eristää kaikki virukselle altistuneet 1400 kilometrin päässä oleville Joulusaarille. Alue on Australian
hallinnossa oleva territorio, jossa on tietysti joulu ainainen, mutta trooppiset olosuhteet ja vuoden alin
lämpötila yli 20 C. No niin, ei sekään aina hauskaa ole, ehkä.
Ei kyllä yhtään hämmästyttäisi jos tämäkin katastrofi liittyisi jotenkin ilmaston lämpenemiseen kun sen
seurauksena tiedämme jo pohjoisen jäiden sulavan ja eläinlajien kuolevan, tulipalojen ja myrskyjen
lisääntyvän ja merien saastuvan. Greta-tyttösen tuomiopäivän julistukset eivät ole kivaa kuunneltavaa ja
osaltahan ne menevät ohi korvien. Eivät edes harkitse, vaikka krookukset kuinka puskevat kukkaa
helmikuussa, koska epäilemättä ne liukkaat jäät ja lumet vielä ehtivät tänäkin talvena tulla. Ikävä juttu,
mutta tässä asiassa peliä nostetaan omien silmiemme eteen. Ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt ovat
syynä maapallon keskilämpötila nousuun. Mutta jotain olisi vielä tehtävissä. Jarkko Laineen sanoja
mukaellen … pitäis nopsaan laulaa rastaan jos se meinaa ehtiä. Mutta mitäs tällä on slangin ja stadin kanssa
tekemistä? Ainakin se, että stadissa sitä virusta ei vielä ole!
Soile Tammisto

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *