Stadissa on kliffaa treffata myös handutaitojen osaajia. Yksi heistä on
Kallion kundi, nykyisin Hagiksessa budjaava rokkijätkä Teuvo ”Teukka”
Grönroos. Hänellä on Vaasankadulla äänistudio ja treenikämppä sekä
tietysti duunipaja, jossa mies duunaa staileja skittoja. Bulit ikäluokat
minnaa Teukan jo 1960-luvulta, jolloin nuori kundi perusti The Steelers
-bändin. Siinähän skulasivat soolokitaristi Teukan lisäksi myös Remu
rumpuja, Seppo ”Suntsi” Järvinen fonia ja solistina sjungas tyylikäs
jangsteri Sammy Babitsin. Steelersien jälkeen Suntsi ja Remu jatkoivat
Teukan kanssa The Happy Go Fellows -bändissä, joka muuttui 1960-luvun
puolivälissä The First -yhtyeeksi. Nykyisin Teukka on The Diamonds
bändin nokkamies. Bändi esittää gamlaa rock’n rollia, rhythm’n bluesia,
melodisia laulubiisejä ja rautalankaa. Proggiksessa on Cliff Richardin,
The Shadowsin, Elviksen Bill Haleyn, The Beatlesin ja Ricky Nelsonin
hittejä.
Mutta palataan hanskahommiin. Graafisena suunnittelijana bredunsa
tienannut Teukka on aina digannut duunaa handuillaan. Luovana tyyppinä
hän toteaa osanneensa aina tehdä puusta muutakin kuin valkeeta. Mies on
bygannut pari mökkiä ja jonkun rantabastunkin Varpaisjärvelle. Puuduunit
on aina kiinnostaneet Teukkaa. Itse duunamiin skittoihinsa hän on
ottanut fedut Varpaisjärveltä. Teukka kuitenkin skriinaa jutuille,
joissa skittojen erinomaiset soundit pistetään puun piikkiin. Teukka
korostaa, että soundit otetaan mikeistä. Hyvät skebat tsennaa siitä,
että ne sittaavat skulaajansa handuun. Skittan kaulatkin duunataan
muusikolle mitan mukaan. Skittoissa myös väri on tärkeä. Teukka myös
maalaa skittansa itse. Tänks Teukan knowhown, hänelle tarjotaan myös
skittoja kunnostettaviksi. Teukan näkee livenä niin Tavastian Back to
the Sixties kveltuissa kuin myös Natsaklubin tapahtumissa. Jos ei
framilla skulaamassa, niin jengin joukossa bamlaamassa. Käykää
moikkaamassa stadilaista rokkikundia. Hauskoja stooreja riittää.
Teukka esittelee Varpaisjärven lepästä duunaamaansa
skittaa Suntsille.
Skrivas ja fotas: Ari Wiskari

