Hedari | Pääkirjoitus

Jee kansalaiset! Vapun aika on taas käsillä! Nyt onkin alkanut pitkä viikonloppu, sillä monella
maanantai on duunista enemmän tai vähemmän vapaa. Ekat ilmikset on jo nähty kersoilla ja
porukkaa miettii ahkerasti mitä duunata, skruudata ja ryystää kenen kanssa ja missä.
Vappuna pitää ottaa rennosti. Suomi herää kevääseen pikkuhiljaa ja se alkaa vapusta. Työn ja
ylioppilaiden juhla on kaikkien kevätkarnevaali, jolloin ei pitäis funtsia mitään ankeita tai
heviä. Hymy huuleen ja valkoinen, tai minkä värinen se nyt itse kullakin sattuu olemaan, lakki
päähän.
Millaisia on sun parhaat vappuminnaukset? Oletko bailannut Manskulla, Espalla, Mantalla,
Kauppatorilla, vai sitten Ulliksella? Vai himabileissä, tai sukulaisten kanssa vappulounaalla
raflassa? Ei ole yhtä ja ainoa oikeaa tapaa. Kaikki ovat hyviä tapoja juhlia raskaan talven
päättymistä. Skumppaa, valkkaria, bisseä, sidukaa, vai vain vissyä? Kaikki ovat hyviä
vappujuomia, kunhan ovat kalsoja.
Eino Leino skrivas aikoinaan tosi hyvän runon kevään tulosta ja ihmisen riemusta:
”Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvalla
ja vuorilla virrat pauhaa.
Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa ja kukka on maassa
Ja lehdot leikkihin joutaa.”
Hyvät Slämyn pluggaajat,
Oikein Glaidua Wappua jokaikiselle. Pois suru puserosta!
Olli Havu

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *