Stadin pomot pulisevat taas fillaristien ajon sujuvoittamisesta. Nyt funtsitaan, pitäiskö alittaa
päärautatieaseman laiturialue ja kaivaa fillarituubi Kiasman hoodeilta Kaisiksen puiston
tuntumaan, vai pitäiskö korvata tunneli sillalla. Uusi yhteys loisi fillaristeille suoremman
mahiksen ajaa Jätkäsaaresta baanaa pitkin suoraan Kronikan ja Kallion katuverkkoon tai
sitten pitkin radanvartta uudelle pohjoisbaanalle Länsi-Pasilaan, Käpylään ja Ogeliin asti.
Tunneli bungais noin 26 milsiä, mutta 275 metrinen silta ”vain” 10 -13 milsiä. Fyrkat tulis
tietysti suoraan veronmaksajien fikasta.
Molemmilla ratkaisuilla on kannattajansa. Juuri nyt näyttää siltä, että kolmatta vaihtaria, eli ei
siltaa lainkaan, ei ole olemassakaan. Fillarilla ajoa edistetään nyt Stadissa melkein
puolipakolla, vaikka kriittisimpien fillaristienkin keskuudessa on väläytetty tässä asiassa
hukkainvestoinnin mahdollisuutta.
On Stadissa tehty siltoja vastaaviin mestoihin ennenkin. Auroran fillari- ja jalankulkusilta
bygattiin kuusi vuotta sitten Nordiksen yli keskuspuistoon ja sellainen ylittää myös
esimerkiksi kanavan ja Ruohiksen ja Jätkäsaaren välillä Konsan kulmalla ja Vanhankaupungin
lahden Arabianrannassa. Ne ovat hyviä ja toimivia ratkaisuja.
Stadin Assan uuden sillan esimerkkinä mainitaan Kööpenhaminan Cyckelslangen, eli
”Pyöräilykäärme”. Maailmalla on älytty myös lisätä fillarisiltoihin kate. Semmoinen voisi
toimia myös Stadissa, jossa huonoja kelejä riittää.
Katettujen kevyen trafiikin siltojen esimerkkejä löytyy mm. Calgarysta, Luxemburgista ja
Rotterdamista. Niihin on panostettu kovasti myös arkkitehtonisesti. Calgaryssa Peace Bridgen
on suunnitellut kuuluisa espanjalainen arkkitehti ja taiteilija Santiago Calatrava.
Arkkitehtoninen silta pitäis tehdä ilman muuta myös Stadissa, vaikka se olis pikkasen
tyyriimpää. Stadi on salavarakas.
Rakennusfirma YIT:n ja suunnittelutoimisto WSP:n julkaisema suunnitelukuva Assan sillasta
on Töölönlahden pohjukan yleisilmeen mukaisesti tylsän näköinen. Komea ja ulkonäöltään
inspiroiva silta aseman ratapihan yli tekisi hyvää myös Töölönlahden kaupunkikuvalle, missä
ei ole nyt kovasti kehumista. Töölönlahti on Stadin menetetty mahdollisuus.
Fillariverkoston parantaminen on hyvä juttu, mutta sen kohdalla on ihan paikallaan kyllä
bamlata myös fyrkasta. Tunnelin kaivamista kannattavat perustelevat hanketta sillä, että näin
polkupyöräily tulisi nostettua joukkoliikenteen ja henkilöautoilun rinnalle tasavertaisena
liikkumismuotona. Näinhän se ei suinkaan ole.
Fillaristit ovat samassa asemassa bilikoiden ja dösien/sporien kanssa vasta sitten, kun he
alkavat maksaa fillarointiin tehdyistä investoinneista enemmän myös käyttömaksuja. Kaikki
bungaavat toki kuntaveroja, mutta lisäksi dösällä ajava maksaa matkalipustaan ja autoilija
lisää veroja bensan ja auton hinnassa. Fillaristi vaan nauraa ja fillaroi. Niin joo… fillarointihan
onkin iloinen asia! Ja runsaasti veroilla tuettu asia.
Toinen argumentti keskustelussa tunnelin puolesta on se, että siltavaihtoehdossa tulisi
polkijoille liian pitkä ylämäki ajettavaksi. Höh! Tulisihan sellainen myös tunnelissa. Sinne
pitää ajaa alas ja sitten toisella puolella ylös. Mäet ovat vain toisin päin kuin sillassa,
tunnelivaihtarissa ne olisivat tosin teknisistä asioista johtuen ehkä vähän lyhyempiä.
Fillaroidessa tulee usein hiki, mutta nykytrendi suosiikin helppoa elämää.
Tämän sepustuksen srkivaaja on sekakäyttäjä. Liikun omalla bilikalla, dösällä, stogella,
sporalla, metrolla, jalan ja tietysti fillarilla. Jälkimmäisen stongaa pidellessä voi kyllä vapaasti
funtsia, kuinka paljon on viisasta investoida lisää fillarireitteihin. Kaikki stadilaiset kun eivät
ikänsä tai terveytensä takia edes voi fillaroida.
Mutta inspiroiva kaupunkikuvakin maksaa jotain ja se on myös pysyvää hyvää kaupungille.
Siksi voisin kannattaa katettua ja jonkun muun kuin insinöörin (sori inssit!) suunnittelemaa
siltaa Assan ratapihan yli.
Olli Havu
