Hedari | Pääkirjoitus

Vuosi 2017 alkaa olla pulkassa.

Tänä vuonna juhlittiin Suomen 100 vuotiasta itsenäisyyttä. Vietiin Suomea jälleen maailmankartalle ja saimmekin kiitetävästi huomiota ympäri maailman. Joulukuussa eri puolilla intouduttiin valaisemaan nähtävyyksiä sinivalkoisin valoin.
PR-tempaus oli onnistunut. Kunpa osaisimme myös jatkossa hyödyntää sitä emmekä piiloutuisi ujouden kaavun alle.

Ajanlasku on mielenkiintoinen juttu. Suomi täytti sata… joo, saimme itsenäisyyden Venäjän vallan alta sata vuotta sitten. Ei Suomi syntynyt silloin. Venäjä valloitti Suomen vuonna 1808 Ruotsilta. Suomesta tuli Venäjän autonominen osa. Eli saimme hyvin pitkälle päättää omista asioistamme. Oma kielemme hyväksyttiin viralliseksi kieleksi venäjän ja ruotsin rinnalle. Saimme oman valuutan, mellä .oli omat valtiopäivät. Hyvää ”harjoittelua” itsenäisyyttä varten. Syntyikö Suomi sittenkin tuolloin vuonna 1808?

Vai syntyikö Suomi Michael Agricolan ABC kirian ja kirjoitetun suomen kielen myötä vuonna 1543?

Voimme seurata samankaltaista kansan pyrkimystä saada itsenäisyys hyvinkin läheltä, Euroopasta. Baskit ovat jo pitkään taistelleet rauhanomaisin, diplomaattisin keinoin, saavuttaakseen oman valtion. Tänä syksynä oltiin lähellä mutta Espanja ei hyväksynyt kansanäänestyksen tulosta.
Miksi vedän tämän kysymyksen tähän? Näen paljon yhtäläisyyksiä baskien ja suomalaisten välillä. Yksi esimerkki on kieli: baskien kieli on isolaatti, sille ei löydy yhtään sukulaiskieltä maailmasta. Suomikin on harvinainen kieli mutta lähisukulaisena ovat eesti, karjala ja vepsä. Saame on myös kielisukulaisemme. Kauempana sukulaiskielenä on mm Unkari. Eli meillä on kielisukulaisia, baskeilla ei yhtäkään. Toivon baskien saavan mahdollisuudet kasvaa kansakuntana ja säilyä omana, erikoisena kokonaisuutenaan.

Stadin slangi on joidenkin mielestä murre, joidenkin mielestä kieli. Kovin monia slangin taitajia ei ole. Passiivisena kielitaito on useammalla mutta jos jotain ei tehdä, katoaa rakas slangimme.

Tehtäisiinkö uuden vuoden lupaus?
Puhutaan slangia aina kun se on mahdollista ja vaikka osattaisiin vain yksi slangisana.

Omalta osaltani sitoudun tähän.

Glaiduu uutta vuotta!

Taina

p.s. käytetäänhän niitä turvalaseja, eikös?

Tietoja T. Elsabeeh

Paljasklabbinen stadilainen. Perheeseen kuuluvat mies ja koira.
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *