STADI HUNTIN JÄLKEEN
Nyt maamme bailatessa hunttia, jengiä on kirjoilla himaStadissamme reilut 640000.
Kasvu sadassa vuodessa on ollut nelinkertainen, sillä 1917 Stadissa budjasi noin 150000 dallaajaa.
Entä miltä Stadin tulevaisuus näyttää? Ainakin bulimmalta ja vauhdikkaammalta, mikäli Stadin päättäjien duunaamisia ja niiden duunamatta jättämisiä tsiigaa.
Näin laajaa byggaamista ei ole näillä huudeilla aiemmin hiffattukaan. Veturina parit super shoppauskeskittymät kuten Tripla Bölessä ja Redi Fisukaijassa. Molempien ympärille nousee kämppiä, muutama hodla, byroita ja handeleita, sporttia ja kulttuuria unohtamatta. Redin katsille bygataan vielä Espan kokoinen pude. Tsöbausvoimaan uskotaan ja lamaa ei studata.
Samaan aikaan raanat staijaavat Jätkiksen taivaalla. Betoniviidakko nousee, kosteusongelmat kiusaavat ja trafiikki takkuaa. Ja Jätkiksen jälkeen perässä peesaa snadisti fiinimpi Hernis, vanha kansan Ärtta.
Stadiin johtavia moottoriväyliä muutetaan bulevardeiksi ja myös ytimessä gartsoja kavennetaan. Meklun sumput kasvattavat ruuhkia ja fillaristien öögat sanelevat päätöksiä. Kruunuvuorestakin ilmeisesti sotketaan fillarilla Krunikaan läpi vuoden. Vauhti näyttää vain kiihtyvän ja grynderit skriinaa. Stadikan remppa taitaa olla ainoa projekti, joka ei hidasta fiudeliikennettä.
Tässä vauhdissa ei välitetä edes himaStadimme 80 –vuotiaan lentokentsun kohtalosta, puhumattakaan niistä sadoista flygaajan ammatista haaveilevista stadilaisjunnuista, joiden määrä vuosi vuodelta vain kasvaa ja jotka eivät enää pysty rahoittamaan opintojaan hanttiduuneilla himassa budjaten. Nyt heidän pitää flyttaa Manseen tai Kuopioon, sillä flygausalan kouluttajafirmat nostivat Malmilta kytkintä lentotoimintaa turhana pitävien kunnallispolitiikkojen päätösten pakottamina.
Ennen stadilaisten vaaleissa valitsemat valtuutetut lysnasivat äänestäjiään. Nyt lysnataan tulevaisuuden povaajia. Kristalliboltsissa ei jarrubedaaleja näy. Vuoden 2050 Stadi nähdään kodikkaana ja tiiviimpänä suurcitynä. KantaStadi laajenee alueellisiin keskustoihin, jotka vielä tänään tsennataan lähiöinä. No hätä, sillä metrot skulaa ja pikaspårillakin pääsee jos ei viitsi sotkea fillarilla.
Ken elää, hän honaa. Siis sen onko Stadin asukasmäärä vuonna 2050 vauhdikkaan ennusteen mukainen: 866.000 budjaajaa? Toivottavasti, sillä muuten liikebyroita ja kämppiä pidetään entistäkin enemmän tyhjillään ja bredajonot kasvavat. Liikenteeseen sillä ei ole vaikutusta. Se puuroutuu näillä nerokkailla plaaneilla joka tapauksessa.
Hedarin skrivasi Ari Wiskari
