SUNNUNTAINA FIIRATAAN ÄITEJÄ.
Mäkin olin aikanaan nuori äiti. Poikani syntyi huhtikuussa ja lähestyi eka äitienpäivä et mä olisin mutsi.
Äiti luo suhteen lapseen jo odotusaikana, niin mäkin juttelin vauvalle, soitin musiikkia, lauloin. Kun lapsi potki, kantapään pystyi näkemään vatsan ihon läpi. Olin onnellinen odottaja. Olin jo jonkin aikaa yrittänyt saada lasta ja nyt olin onnistunut.
Poikani syntymäpäivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kiurut pitivät huumaavaa konserttia. Oli kuin koko Stadi olisi juhlistanut uutta paljasklabbistaan. Mikään ei tuntunut vaikealta.
Kolmen päivän ikäisenä tehtiin ensimmäinen lastenlääkärin tarkastus. Mua oltiin peloteltu et lekuri vääntelee lapsen jalkoja ja mua vähän jännitti. Mentiin lekurin vastaanotolle ja hän kuunteli poikani sydäntä. Tutkimus loppui kuitenki siihen. Lekuri sanoi et pojalla on jotain feelua pumpussa ja nyt tarttee mennä Lastenklinikalle. Jännä fiilis kun Naistenklinikka keinuu. Siltä se tuntui. Skidi vaunuihin ja sit maanalaisia käytäviä myöten Lastenklinikalle. Siellä tutkimusten jälkeen selvis et ihan pikkujutusta ei oo kyse ja tarttee yrittää saada poikaa vähän isommaks et kestää leikkauksen. Viikon vanhana tehtiin avosydänleikkaus.
Ja sit tuli se mun eka äitienpäivä jolloin olen mutsi. Soitin aamulla sairaalaan kysyäkseni mitä pojalle kuuluu. Hoitaja oli iloinen ja kertoi et munuaiset oli toimineet, poika oli stritannu hoitsua öögaan. Iloisella mielellä siis aamu alkoi.
Puolenpäivän aikaan halusin kävelylenkiltä himaan, oli fiilis et mun täytyy vahtia puhelinta. Kun astuin eteiseen, puhelin pirahti. Siellä oli hoitaja joka kertoi et jos haluutte nähdä skidin vielä elossa, tulkaa nopeesti.
Pikainen ajo Lastenklinikalle, syöksyimme ovesta sisään, menimme poikani huoneeseen, jossa tämä pieni ihmisenalku vääntelehti, nenästä tuli vaahtoa. Katsoin hoitajaan ja sanoin ”se taitaa olla menoa nyt”, hän vain nyökkäsi. Menimme viereiseen huoneeseen, joku lääkäri tuli juttelemaan kanssamme. Noin vartin kuluttua huoneen ovi aukesi, hoitaja tuli kertomaan et poikani on kuollut.
Tänään, SLÄMYn ilmestymispäivänä, on poikani kuolinpäivä. Suru ja tuska ei koskaan lopu, se vain muuttaa muotoaan. Hän oli ainokaiseni. Äitienpäivä on mulle tyhjän sylin päivä.
Juhlitaan sunnuntaina kaikkia mutseja, myös heitä, joiden syli on tyhjä. Ja ollaan kiitollisia siitä et meillä Stadissa on upeat lääkärit ja hoitsut jos apua tarvitaan.
Taina Elsabeeh