Hedari | pääkirjoitus

Tänä viikonloppuna Stadissa on paljon pöhinää. Perjantain 9.6. ja maanantai-illan 12.6.

välisenä aikana stadilaisia kokoaa yhteen on iso määrä erilaisia julkisia tapahtumia ja juhlia.

Niihin osaan tullaan myös kaukaa muualtakin Suomesta. Superviikonvaihteen aikana

virkataan sporissa, istutaan konserteissa, juostaan puolimaratonia, tsiigaillaan taivaalle

flygareita Kaivarissa ja ihmetellään vanhoja böndetyökoneita ja työhevosia MTK:n

tapahtumassa. Kaiken kruunaa Helsinki-päivä maanantaina. Suurin osa kymmenistä

tapahtumista on ulkoilmassa. Kesä on tullut Stadiin ja stadilaiset ovat heränneet

talvihorroksesta.

Stadi kaipaa tällaista pöhinää. Stadilaiset ja kaikki suomalaiset ovat kokeneet kovia talouden

heikkoina hetkinä. Niitä on eletty viimeiset kahdeksan vuotta. Siis enemmän kuin ne kuuluisat

seitsemän laihaa vuotta, mutta nyt onneksi kuuluu parempaa!

Suomea on kuvattu Euroopan sairaaksi mieheksi. Lamaa on pukannut ja säästöjä tehty jo

useita vuosia. Nyt kuuluu Brysselistä asti kummia. Suomi onkin räväyttänyt Euroopan

talouskasvussa ihan kärkikolmikkoon.

Stadissa nousukauden on hiffannut jonkin aikaa. Taksi-indeksi on kääntynyt punaisesta

vihreäksi, eli kyytejä kysellään taas aiempaa enemmän. Raksoilla paahdetaan kovaa ja

raksaduunareista on pulaa.

Ihan viralliset tilastotkin kertovat paremmasta. Stadin tietokeskus, joka tutkii ja tuottaa tietoa

elinoloistamme julkaisi vähän aikaa sitten pari ilahduttavaa asiaa. Stadilaiset yritykset ovat

alkaneet palautua taantumasta ja niiden lukumäärä on kasvanut. Erityisesti ulkomaiset

yritykset ovat petranneet Stadissa juoksuaan.

Toinen positiivinen talouslukema koski työllisyyttä, duunia piisaa taas. Erityisesti

pitkäaikaistyöttömien määrä – joka nousi viimeiset viisi vuotta – oli alkuvuonna kääntynyt

laskuun. Yli vuoden ilman duunia olleita oli maaliskuussa tietokeskuksen mukaan peräti kuusi

prossaa vähemmän kuin vuosi sitten samana aikana.

Stadi elää kasvusta. Erilaiset tapahtumat ja vilkas osallistuminen rientoihin kielivät tietysti

Suomen satavuotisjuhlista, mutta ilman muta myös paremmista ajoista ja paremmista

fiiliksistä. Johan me ollaan kurjuutta koettukin. Vielä kun sääkin kunnolla lämpenisi!

Teksti : Olli Havu

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *