Uusi vuosi, uudeet kujeet?
Kuten Lasse edellisessä numerossa totesi, SLÄMY on saanut oman lukijakunnan.
Mikä onkaan sen hienompaa kuin vaalia kotiseuturakkautta ja omaa kieltä. Slangista on sanottu että se on oma kielensä. Se ei kuitenkaan pysy elossa ellei aktiivisia puhujia ole. Slangi elää ja moni sana on jäänyt jo historiaan. Tuota vanhaa slangia voit verestää mainioiden kirjoittajiemme juttujen parissa. SLÄMYN arkistosta löydät valtavasti juttuja! Joko kävit tutustumassa Slangikalevalaan?
Sen verran katson taaksepäin että tämä lehti on mielestäni onnistunut säilyttämään ajankuvaa ja kieltä tuleville sukupolville. Kiitos tästä kuuluu kirjoittajille, Lasselle kustantajan ominaisuudessa sekä valtavan työn tehneelle Jasminelle ja myös froogikset haltuunsa ottaneelle Hansille. Kiitos jokaisee erikseen ja kaikille yhdessä. Pieni toimituskunta tekee työtään palkatta, rakkaudesta Stadiin ja slangiin.
Toivotan SLÄMYlle onnea tulevaisuudessa nyt jättäessäni tämän tehtävän.
Taina