Harri Hertell (s.1985) on helsinkiläinen runoilija, spoken word –artisti, dj ja kulttuurituottaja (AMK). Harri Hertellin runoja aletaan julkaisemaan verkkolehti Slämyssä. Spoken word –artistina Hertell tunnetaan dub poetry -yhtye Dubroksen sekä Hertell & Hertell -duon keulahahmona. Molemmat yhtyeet julkaisivat vuonna 2013 kehutut esikoisäänitteensä.
Harri Hertell, foto: Saara Mansikkamäki
Kulttuurituottajana Hertell tiedetään parhaiten perustamastaan Helsinki Poetry Connection -kollektiivista, joka yli kuuden toimintavuotensa aikana on herättänyt Suomessa lavarunouskulttuurin henkiin.
Syksyllä 2011 Helsinki Poetry Connection julkaisi Hertellin esikoiskokoelman Kunnes oppii kävelemään, joka sittemmin myytiin loppuun.
Keväällä 2014 Helsinki Poetry Connection julkaisi Hertellin toisen kokoelman Kutsumme sitä kodiksi, joka sai mainiot arvostelut mm. Parnassossa ja Kiiltomadossa.
Myös Hertellin toinen kokoelma on sittemin myyty loppuun. Ntamo -kustantamo julkaisi Hertellin kolmannen, luontolyriikkaa käsittävän Älä häiritse iltaa -runokirjan keväällä 2015. Hertellin runoja on käännetty englanniksi, saksaksi, espanjaksi, tsekiksi, ranskaksi ja katalaaniksi. Lisäksi Hertellin runoutta on julkaistu useissa antologioissa sekä kirjallisuuslehdissä.
Parhaillaan Hertell esiintyy aktiivisesti ja työstää samaan aikaan kolmatta spoken word -levyään sekä neljättä runokirjaansa. Molemmat teokset julkaistaan keväällä 2016. Esiintymisten ja luovan työskentelyn ohella Hertell vetää myös lavarunoustyöpajoja, joiden myötä hän on käynyt levittämässä runouden ilosanomaa mm. kouluissa, nuorisotaloilla, kirjastoissa ja vankiloissa.
Harri Hertellin Facebook-sivu: https://www.facebook.com/HarriHertell2013
Yhteydenotot: harri.hertell@gmail.com
– – – –
Harri Hertellin runoja julkaistaan jatkossa verkkolehti Slämyssä, tässä ensimmäinen, olkaa hyvä!
Aleksis Kiven päivänä
pakenen jälleen kaupunkia
sinne mistä se sai alkunsa
erehdyksien kautta
tunnen itsekin olevani kuin ne laivat
jotka jäivät jumiin pohjasta
niin lähellä rantaa
että merimiehet saattoivat haistaa metsän
maistaa kauan odottaneiden naisten suudelmat
mutta liinat eivät koskaan heiluneetkaan tuulessa
huiskuttaneet riemuisina uutta alkua
vaan syksyn hiljaista tuskaa
kirkuvaa luopumista
kuinka rujot pinnat piiloutuvat lehtien alle
kaikki siirretään toisaalle
kaupungin perusta jää odottamaan kulkijoita
saappaan pohjia poskilla.