Rakennusvirasto järjestää avoimet haravointitalkoot Kaivopuistossa sunnuntaina 30. lokakuuta kello 11-15.
Talkooväelle jaetaan työvälineitä puiston keskellä, Kaivohuoneen länsipäässä. Haravoita on montaa kokoa lasten pikkuharavoista suuriin Tosi Miesten haravoihin. Pressujen ja lehtikassien avulla lehdet on helppo kuljettaa talkookaverin kanssa avolavoille. Niitä on sijoiteltu puiston eri kohtiin. Työvälineitä tapahtumaan on lahjoittanut Fiskars Oy.
Lehdet kuljetetaan kaupungin omille multatarhoille, joissa ne kompostoidaan humukseksi. Humusta sekoitetaan kivennäismaahan, ja näin saadaan kasveille sopivaa lehtimultaa kaupungin istutuksiin. Kaikki kiertää.
Tämä syksy on ollut erityisen kaunis värityksen puolesta. Syysväritys johtuu siitä, että puu, pensaat ja köynnökset aistivat valon määrän vähenemisen. Ne vetävät lehtivihreän ja ravinteet sisäänsä odottamaan seuraavaa kevättä. Vihreän alta paljastuvat ruskan hienot värit. Kylmät yöt vahvistavat ruskaa. Syksy on koko vuoden värikkäintä aikaa.
Talkooväelle on tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa työskentelyn lomassa. Sään mukaiset vaatteet ja hansikkaat on hyvä olla mukana, ettei tule rakkoja kämmeniin. Tule paikalle perheesi kanssa, kokoa kaveriporukka tai tule yksin ja tutustu uusiin ihmisiin.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto on järjestänyt vuodesta 2004 alkaen lokakuun viimeisenä sunnuntaina haravointitalkoot Kaivopuistossa. Vuonna 1835 perustettu Kaivari on helsinkiläisten rakastama, 16 hehtaarin puistoalue, jossa kasvaa satamäärin vanhoja puita. Lehtimassaa siis riittää.
Lisätiedot:
projektipäällikkö Elina Nummi, p. 050 3881 1410
elina.nummi@hel.fi
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
