Grattis Markku Lindström – 70 v

Redi Stadinkundi Markku Lindström on luudannut glaidut 70 vuotta himastadinsa huudeilla. Make varttui Nervanderingartsalla Tölikassa ja imi jo vaahtosammuttimen kokoisena kloddina yrittäjän asenteen faijaltaan. 50-luvun Stadissa Tölikankundeilta ei duunaamista puuttunut. Jos halus tsimmaa tai metskaa, niin Hietsu venas vieressä. Väiskillä kundit fudasivat ja skulasivat niin pilleriä kuin lätkää. Tölikan kaltseillakin oli snadeja skutseja inkkarileikkejä varten ja skimbaamaankin pääsi. Bulien ikäluokkien ansiosta Taivallahden kansiksessakin frendejä riitti. Make on budjannut Nervanderinkadun lisäksi myös Roihiksessa. Bärtsissä, Torppiksessa ja nykyisessä paritalossaan Ogelissa. Kesämestansa Stadin kundi hittas jo 1995 Viron Haapsalusta ja on siitä lähtien digannut tästä snadin rennosta citystä, missä fyrkkaa jää fikkaan jo safkaa tsöbatessa. Kaverit tsennaavatkin Maken Haapsalun Kuvernöörinä. Tittelin takana on Harri Piitulaisen osuva oivallus.
Maken faijalla oli Star-Neon Oy –niminen perheyritys ja sieltä alkoi myös jangsteri Lindströmin yrittäjätaival jo kuudentoista vanhana. 34 vuotiaana Markku Lindström jätti perheyrityksen ja perusti oman lafkan Markun Neon Oy. Kundi tsennas alan ja tilauksia piisas. Make ideoi ja toteutti brameita reklaamivalokylttejä ympäri Stadia. Hänen buleimmista handunjäljistään on saanut nauttia mm. Lintsi, Lasipalatsi, Hakigsen halli ja koko Hyvä Ystävä raflaketju sekä myös KOP ja STS-pankit valologoineen. 2000-luvun alussa Make päätti snadisti rauhoittaa hektistä yrittäjän duuniaan ja blisasi firmansa. Yrittämistä Stadin kundi ei kuitenkaan malttanut kokonaan sluuttaa. Pian rekisteristä ponnahti Mape Kiinteistöt Oy ja Make alkoi Ogelin himastaan käsin vuokraamaan ja hallinoimaan omistamiaan Teollisuushalleja Järvenpäässä ja Tapanilassa. Se oli fiksu idis. Makelle ja Ullalle jäi enemmän aikaa rentoutua Haapsalun rauhassa.
Makesta ei voi bamlaa ilman Nordista tai HIFK:ta. Stadin ensimmäisen jäähallin valmistuttua duunikaveri froogas nuorta yrittäjää mukaan tsiikaa Hifkin matsia. Mikäs siinä tuumi Make ja dallas Viipurinkartsalla sijainneesta firmastaan Nordikselle. Siitä alkoi suhde, jolle loppua ei näy. Make tsöbas kausikortit ja tsiigaa Ullansa kanssa kaikki HIFK:n himamatsit paikan päällä. Uskollisuus Stadin Rödaa kohtaan on huikea. HIFK perustettiin jo 1897 ja 120-vuotisjuhlien kunniaksi Make hankki tuliterään Mersuunsa rekkarin: IFK-120.
Markku Lindström juhlii 70-vuotissynttäreitän 22.05.2018 ja saletisti Stadissa. Redinä Stadin kundina hän ei unohda tsufeefrendejään, joiden kanssa hän sittaa borgalla kahdesti vekassa. Snadit fågelit sjungaa, ett Make bungaa frendeilleen borgat ja baagelsit niin maanantaina 21.05 Kappeleissa kuin varsinaisena föddausdaagenina 22.05 Torpanrantsussa Munkassa. Lisäksi Make kuuluu Odd Fellow veljeskuntaan, jonka ihanteisiin ja aatteisiin kuuluu kanssaihmisistä välittäminen.
Myös Slämy välittää ja stikkaa glaidun bulit grattikset Makelle, redille Stadin kundille.

”Makella on Ogelin himassaan useita komeita Stadiaiheisia tauluja”

Skrivasi ja fotasi Ari Wiskari

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *