Helsingin kevään ja vuoden 2018 näyttelyissä on jälleen hyvin monelle soveltuvaa koettavaa. Graffiti nousee esiin, maagista realismia, Itämeren alueen nykytaidetta, kaupunkinäkymiä Italiasta, Timo Sarpanevaa ja kohokohta tulee olemaan uuden Amos Rexin avaaminen Lasipalatsissa elokuussa.
HAM esittelee syksyllä 2018 ensimmäistä kertaa Suomessa maailmankuulun taiteilijaparin Gilbert & Georgen näyttelyn. Taiteilijaparia on kuvattu ”eläviksi veistoksiksi”, he esiintyvät valokuvissaan mutta myös joka päiväisessä elämässään taiteensa ehdoilla. Heidän harkittu tyylinsä ja julkinen esiintyminen toimivat performanssin tavoin. Vuoden toinen suurnäyttely Graffiti tarkastelee keväällä graffitin historiallisia juuria ja nykyisyyttä sekä erityisesti helsinkiläisen graffitikulttuurin yhteyttä kansainväliseen kenttään. Maaliskuuhun asti voi Hamissa tutustua Pekka Kauhasen veistoksiin ja Ola Kolehmaisen Pyhiin tiloihin. HAM
Kaupunginmuseon uudet näyttelyt vievät kaupungin klubikulttuurin klassikoiden pariin ja pahimpien pelkojemme syövereihin. Hakasalmen huvilassa taas vieraillaan 1920-luvun Helsingissä, jota leimasivat kiihkeä tarmo ja unelmointi. Kaupunginmuseon vuosi 2018
Ateneumin tulevissa näyttelyissä nykytaiteilija Adel Abidinin (s. 1973) monimediallinen teossarja kommentoi identiteettiä, valtaa ja Suomea. Irakilaissyntyinen taiteilija työskentelee Helsingissä ja Ammanissa. 1920–30-lukujen italialaisessa taiteessa todellisuutta alettiin katsoa ja maailmaa tulkita uudella tavalla. Maagiseksi realismiksi kutsuttu ilmiö sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan päättymisen aikaan ja kesti koko 1920-luvun. Veljekset von Wright -näyttelyyn voi tutustua 25. helmikuuta asti. Ateneumin tulevat näyttelyt
Kiasman kolmanteen kerrokseen tuleva kokoelmanäyttely päivittää käsitystämme Itämeren alueen nykytaiteesta.
Vladislav Mamyshev-Monroe (1969-2013) kuului Leningradissa 1980-luvulla esiin nousseen uuden taiteilijasukupolven keskeisiin hahmoihin. Mamyshev-Monroen erityislahjana oli kyky mukautua eri rooleihin elämänpituisessa performanssissaan, tehden taidetta omasta itsestään. Huhtikuussa tutustutaan vuonna 2003 Turner-palkinnon voittaneen englantilaisen Grayson Perryn laajaan tuotantoon. 14. tammikuuta asti voi vielä tutustua Ars17 – Hello World -näyttelyyn. 18. helmikuuta asti Ars Fennica ehdokkaiden yhteysnäyttelyyn. 18. maaliskuuta asti on esillä Korakrit Arunanondchai. Kiasman tulevat näyttelyt
Taidehallissa avautuu 13.1. EGS (s. 1974). Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia graffititaiteilijoita, jonka maalaamia teoksia voi nähdä kaupunkitilassa kymmenissä eri maissa. Taiteilija liittää kaikkiin töihinsä kolme nimikirjaintaan, muokaten niitä uusiksi muodoiksi ja järjestelmiksi, aina tunnistamattomuuteen saakka. Maaliskuussa avautuu Markku Keräsen Värien ikuinen kevät ja huhtikuussa avautuvan Secundo Hernándezin maalaukset leikittelevät pinnalla ja syvyydellä. 31.12. on avoinna Sammon kokoelmanäyttely Taiteen henki. Taidehalli
Sinebrychoffin taidemuseossa italialainen Ippolito Caffi oli kaupunkinäkymiin ja maisemiin erikoistunut taiteilija, seikkailija ja isänmaanystävä. Näyttely vie yleisön matkalle Venetsiaan, Roomaan, Napoliin, Ateenaan, Konstantinopoliin ja muihin Orientin kaupunkeihin, joiden näkymiä hän ikuisti maalauksiinsa, piirustuksiinsa ja vesiväritöihinsä. Sinebrychoffin taidemuseo
Designmuseon näyttelyvuoden aloittaa tammikuussa Galleriassa avautuva Healing-näyttely, joka luotaa parantumisen fyysistä ja henkistä ulottuvuutta muotoilun ja arkkitehtuurin kautta. Designmuseon kevätkauden päänäyttelyn tähtenä on muotoilijalegenda Timo Sarpaneva. California näyttely on avoinna maaliskuulle. Designmuseo
Valokuvataiteen museoon tulee tuntuuko tutulta? Kuvia suomalaisesta arjesta ja Ohikuljetut – erään kerjäläisperheen tarina. Valokuvataiteen museo
Didrichsenin taidemuseon kevään 2018 näyttely Ahti ja Maija Lavonen on taiteilijapariskunnan toinen yhteisnäyttely. Ensimmäinen yhdessä toteutettu näyttely järjestettiin nuorena pariskuntana lähes 60 vuotta sitten Kemissä. Didrichsen
Amos Andersonin taidemuseon näyttelytoiminta Yrjönkadulla on päättynyt. Uutta Amos Rexiä rakennetaan viereiseen kortteliin, Lasipalatsin yhteyteen. Nähdään Amos Rexissä elokuussa 2018! Amos Andersonin kotimuseo aukeaa peruskorjauksen jälkeen uudelleen vanhan museon viidennessä kerroksessa. Amos Anderson
Lisää aiheesta:
- 10 kiinnostavaa kotimuseota
- 10 museovinkkiä välipäiville
- Museotärpit arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneille
- Ole hyvä Helsinki -taidenäyttely metroasemilla
- Kansallismuseo
- Luonnontieteellinen museo
- Arkkitehtuurimuseo
- Teatterimuseo
- Hotelli- ja ravintolamuseo
- Seurasaaren ulkomuseo (Avoinna 15.5. lähtien)
- Suomenlinnan museot
- Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

