Fredrikintorille Helsingin Punavuoren ytimeen avautuu ensi kesäksi kivijalkayrittäjien antiikki-, design- ja vintagetori. Paikalliset kauppiaat ja Punavuoriseura aloittavat ainutlaatuisen sunnuntaitorin, joka on avoinna toukokuusta syyskuulle pääosin joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas sunnuntai klo 10-16.
Ajatus antiikkitorista syntyi kauppias Christina Kangaspunnan ja Punavuoriseuran Eeva-Liisa Näsin aloitteesta, joiden mielestä Fredrikintori on nappivalinta sen läheisen sijainnin ja sopivan koon puolesta. Mukaan torille on tulossa tähän mennessä kuusi kauppiasta, joista osalla on oma antiikkimyymälä lähikortteleissa. Kauppiaat haluavat omalla panoksellaan olla mukana kehittämässä kaupunkia ja elävöittämässä torikulttuuria. Antiikkitorin lisäksi ravintola Torin pyörittämä ulkokahvila tarjoilee omia herkkujaan teeman mukaan vintageastioilta.
Antiikki- ja designtorin kauppiaina ovat Christine´s Design, Pekantik, Roobertin Osto ja Myynti, Marco Carpet, Nautilusdesign sekä Antiikki ja Keräily Aarreaitta, joiden valikoimissa on suomalaista 50- ja 60-luvun taidelasia ja keramiikkaa, valaisimia, antiikkia, koruja sekä vintagetekstiilejä. Erikoisuuksiakin löytyy kuten tulitikuista tehty arkku ja Suomi sitra-soitin. Kauppiaat tuovat Fredrikintorille kivijalkamyymälöiden aarteitaan pääosin joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina 3. ja 24. toukokuuta, 7. kesäkuuta, 5. ja 19. heinäkuuta, 2. ja 16. elokuuta sekä 6. ja 20. syyskuuta. Antiikki- ja designtori on avoinna klo 10-16 säävarauksella.
Kaupungin toritoiminnasta ja sen kehittämisestä vastaava Helsingin Tukkutori on tyytyväinen torin aukioloon sunnuntaina:
– On hienoa, että paikalliset yrittäjät ja tekijät ottavat aktiivisen roolin oman alueensa kaupunkikulttuurin elävöittämiseen ja torikaupan tukemiseen, Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori toteaa.
Fredrikin eli Fredan tori on Punavuoren pieni, mutta sitäkin sielukkaampi tori Fredrikinkadun ja Punavuorenkadun kulmassa. Torilla järjestetään kirpputoreja sekä erilaisia kaupunginosatapahtumia, kuten Helsinki-päivä 12. kesäkuuta ja RööperiFest elokuussa. Fredrikintorin laidalla sijaitsee myös ravintola Tori ja teatteri Takomo. Kesäsin torilla on kahvila ja myyntikojuja.
Ensimmäinen antiikki- ja designtori järjestetään sunnuntaina 3. toukokuuta klo 10-16. Silloin Fredan torilla soittelevat antiikki- ja designtorin puuhakaksikko Christina Kangaspunta ja Eeva-Liisa Näsi.
