Elettiin jotain 60-luvun finaalin raikasta kevättä. Jäät oli just häippässy Kustavin rantsuista. Duunattiin joka keväistä fisureduu sinne saaristoon, Hjalten landemestaan.
Tää Hjalttehan oli flytannu Åbusta Stadiin ja Usariin konelatojaks duuniin, muutama vuos aiemmin. Minnaan, et kundien kera aluks snadisti vieroksuttiin sen murretta ja diivaa otetta sen eloon. Tää kundi joskus väänsi flöittii, et niitten suvun vaakuna, staijais mukamas Åbun linnan ritarisalissa ja niitten suvun tunnuslause oli ”Armoton ahneus, kovanki onnen voittaa”.
No sit ekana iltana stikattiin verkot jonkkaan. Aamulla, muutaman tsufekupillisen ja grabbispilsun jälkeen, tsörattiin lyftaan nää pyydykset veks. Noi vesifogelit, oli just silloin flyttausredulla härmään. Muutaman jeddan ja abboran kera, saaliiks tuli kans yks pieni ankanpoikanen, ku se oli suklannu matalassa veessä ja jääny sillai poseen siihen verkkoon.
Suhattiin Hjalten Vatori niitten rantsuun ja startattiin selvittään verkkoja. Samalla hiffattiin, ku yks fiskaribotski kurvas niemen takaa, kohti Hjalten rantsuu. Tää ammattifisustaja, oli joteski tuttu kundi, mun kolleegalle. Snadisti sit pamlattiin kaikkee skeidaa. Sit tarjottiin tätä hukkunutta fogeliparkaa, ihan poskoij, tälle nuorelle, yllättävän snadikasvuselle kundille. Skäfä ylläri, mut kundi kiitti ja vilautti smailii, et mutsi diggaa kyl hyvää haahkapaistii.
Tän kundin faija, oli jo ammoin delannu. Kundi kaveeras, et myrsky-yönä faija hukkui, skönen mustiin laineisiin ja tuonen käki jossain kukkui, jäi mude kyyneliin. Sit Hjalte ja meitsi ja tää juniori kletrattiin rantsukaltsii ylös Hjalten mökkiin, öpnattiin konkkaflinda, keitettiin tsufet ja kliffa fiilari levis tähän matalaan majaan. Tultiin vienoon jurriin ja startattiin öpnaan sielujemme skopeja.
Tää kundi sit puolspiidaten, kaveeras sen ypöö eloo sen mutsin kera, niitten snadissa saaressa. Ja sit tää yksinäisyys oli vähitellen duunannu tota brenkkuongelmaa sille. Sit sen spirittiki tuli vitun klesaks. Se roudattiin vuodeks hourulaan vetään lepoo ja katkaseen ton sen fitin brenkkuputken.
Nää meidän bakkanaalit sluuttas sit joskus aamuyöstä, ku tää kundi totes, et tarttee suunnistaa himaan, ettei mutsi hermostu.
Tuettiin kundi kaijalle ja jelpittiin se staijaan sen botskiin. Kundi nykäs Vikströmin putputtaan ja tää kundi ja tän stoorin toka tsäärna, tää haahkaressukka, häippäs luotojen sekaan.
Sit aamulla, minnailtiin tätä kundii ja sen lyhkästä, jotain 150 senttistä vartta. Hjaltte vaan valisti, ”Jos kundi on staijannu parissaki katkasuhoidossa, niin onks sit enää ihme, toi sen hemmon snadi pituus”.
Jaakko Koroma