Tapahtui Duunissa.
Eilen menin pariskunnan huoneeseen kyselemään,
tarvitsevatko he jotain apuja. Omatoimisia ovat ja aamiaiselle lähdössä.
Muutaman minuutin kuluttua rouva sanoi: ´Sulla on varmaan hyvä lauluääni,
kuulin kun hyräilit jotain. (Kaipa mä sänkyä pedatessa jotain hyräilin). Oletko sä laulanut joskus alttoa´´.
Minäkö, no en, hyvä kun edes tiedän mitä on altto. ´Laula vähän jotakin, joku kiva aamulaulu´.
Enhän mä nyt äkkiseltään mitään osaa, kipsiin menin.
Pyysi hän uudelleen, edes jotain.
Mistä mä yht´äkkiä sain päähäni Isoisän olkihatun.. noh, lauloinpa siitä ehkä yhden säkeistön joten kuten.
Tänä aamuna, menin heidän huoneeseensa mielessäni pieni aate, että eikai vaan. Rouva istui vuoteen laidalla ja mies teki jo lähtöä aamiaiselle.
´Vooi, sinä tulit. Laula joku kiva aamulaulu´. En mä tiedä yhtään, mitä mä laulaisin.. mutta hänen katseensa oli jotenkin niin hellyyttävä, että että..
Rupesin laulamaan Päivänsäde ja Menninkäinen, välillä silmät kiinni ja välillä hymyillen, mutta mä lauloin koko biisin.
Sain kolmet ablodit sekä rouvan kyyneliin
Jospas mä huomen aamulla valitsen alkupään.
Viikon kuluttua tuosta, kun en ollut heidän huoneessaan käynyt,
vain nähnyt heitä osaston käytävillä..
muistivat he minut.
`Tiedätkö Sinä yhtään Marttojen lauluja.? Haluaisin, että opettelisit niitä.´
– Marjo –
