Ainaski meitsii säväyttää kolme styrkkaa döfistä Stadissa. Toi kuuppa, pystyy tallentaan ihmeesti jo ihan skidinäki koettuja, ihan turhia ja dorgiaki, fiiliksiä.
Meitsille toi kessun döfis, födaa kliffoja muistoja Lapparin kansiksen pitskulta. Tän skolegartsan toisella puolella staijas Rettigin? röökifabriikki. Muistan välkkärit ja sitte ku klogu pirisi, niin kauheella faartilla, sen mitä napaluokkalaisen klabbeista irtos, riennettiin parijonoon sisäänmeno dörtsin eteen.
Sit tää metskaaminen Taivallahden rantsussa. Tää, jo snadisti lahoovan meriruohon tyly, etoova döfis. Siitä muistan tän metskaamisen riemun kesäaamusin ja nää skitarit, särjet ja salakat, joita sieltä pysty vetäseen paskalaiturille.
No sitte tää kolmas döfis. Voin ihan pokkana väittää, et on yks döfis, jonka varmalla joka gimma ja kundi stadinjengistä tsennaa. Tää vieno, hieno ja kultturelli tuoksu, jaksaa aina tsöraa meitsin sieluun iloo ja tota auvoo rauhaa.
Tän Stadin upeimman döfiksen pystyy kokeen, ku dallaa Stuurengartsaa ylös Aleksis Kivengartsan kulmalta. Kaikki jo varmalla hiffaaki, mitä meitsi nyt ihan intona hehkuttaa. Nykyinen Meiran tehdas ja sen paahdetun tsufen aromit.
Teksti: Jaakko Koroma
