Melko vapaasti ton vois härmäks sanoo hullu Perko. Dizzy kun on amerikkaa ja tarkoittaa
juuri sitä hullua. Toi dizzy tulee jazz-trumpetistin nimestä Dizzy Gillespie, jonka
kutsumanimi oli dizzy fingers. Hullut sormet-nimi tuli taas siitä kun tää jäbä skulas niin
spiidillä tekniikalla sen torvee, ettei jengi pysyny messissä.
Me saatiin waiffin kanssa kutsu nyyyaan musataloon, jossa jazz-mies Jukka Perko skulas
HKO:n kanssa Dizzy Gillespien sävellyksiä. Siis että mitä? Helsingin Kaupungin Orkesteri,
ei voi kyl sanoo Stadin bändi, kuulostais snadisti alentavalta, skulaa jazzia! Mut näin se
vaan oli.
Kyl on tosi upee mesta toi nyya musatalo. Tuntuu stupidolta skrivaa musatalo. Se kun on
mun mielestä snadisti arvoa alentava nimi tolle musan pyhätölle, eli Musiikkitalolle.
Doolisti se meinas alkaa, kun tsökattiin veegeniä parkkihallista tapahtumapaikalle. Kyl mä
sen bonjaan että noitten luolien byggaaminen bungaa hunajaa, mut pitääks juuri mun
bungaa se kaikki. Tilanne kyl parani ystävällisten narikkakundien sympatioilla ja
empatioilla. Luolat unohtui siinä vaiheessa kun tsiigattiin sisääntuloaulan Gaia-häkkyrää ja
aulan yleisnäkymää. On se niin upee, et meikä meinas putoo hanurilleen. Waiffi se mua
pystyssä piti, se kun on käyny siellä ennenkin. Ja tukee se mua muutenkin.
Ja homma jatku kun päästiin varsinaiselle tapahtumamestalle eli pääsaliin. Jumankekka
mikä mesta! Kandee kyllä näyttää ulkomaan pelleillekin. Oon mä käyny Pietarin
tsyrkassakin, mut kyl tää oli mucho bueno. Onneks mä tsittasin siinä vaiheessa, kun bändi
alko valuu estradille. Ekaks koko sinfoniaorkesteri ja sitten pääjepet eli Jukka Perko, Antti
Lötjönen, Teppo Mäkynen ja Sami koskela. Mä funtsasin, et mitähän tosta tulee.
Ei kandeis olla ennakkoluuloinen, kun on prot asialla. Se alko mimittäin heti fiilis nousta
kun Perko spiikkas ekan biisin ineen. Se oli Dizzyn Con Alma-niminen biisi. Härmäks se on
jotain sieluun liittyvää. Perko kyllä väitti että Turussa baaritiskillä kun sanoo ann kolma,
niin saa bulin stoben bissee. Onhan se kundeille vähän eri asia duunata musaa tollasessa
mestassa kuin koivukulisseissa Peräseinäjoen kesälavalla.
Biisi oli todella kaunis balladi, joka viritti niin jengin kuin soittajatkin fiilikseen. Herkimmissä
kohdissa olis kuullu neulan tippuvan lattialle, niin keskittyneesti jengi lysnas. Ei ollu
teinityttöjä huutamassa tai kirkumassa suoraa huutoa. Ja koska oli kyseessä
sinfoniaorkesteri, niin siihenhän kuuluu myös harppu. Enpä ole ennen kuullu jazzia
soitettavan harpulla, mutta nyt sekin on kuultu. Kauniisti se soikin. Mä oon ennen ollu sitä
mieltä, että alttofoni on ääneltään aika raaka soitin, mutta kyllä Perkon handuissa se soi
todella kauniisti ja pahmeästi. Vaikka tupa oli täynnä jengiä, niin pianissimo-kohdissakin
foni soi loistavasta akustiikasta johtuen upeesti ja coolisti.
Kaikki biisit oli sovittanut kaksikko Marzi Nyman ja Jussi Lampela. Jazz-kundeja molemmat.
Voi vaan kuvitella miten buli duuni on sovittaa neljä jazzjannua ja koko HKO:n orkesteri
soimaan yhteen niin kuin se soi. Arrit oli tosiupeita ja soivia.
En olis uskonut ihan helposti, että ns vakavamman musiikin soittajat taipuvat skulaamaan
mm a Night in Tunisian siinä tempossa, missä ajoittain mentiin. Siinä sai figelit ja muut
käyrätorvet kyytiä. Näki että se ekan figelin soittaja todella sisäisti soittonsa. Sillä meni
yhtä kovaa kuin marokkolaisella mattokauppiaalla Tunisin tortsalla. Se erohan noissa
soittajissa on, että jazz perustuu improvisointiin ja ns vakavampi soitetaan tarkalleen niin
kuin se on paperille nuotitettu.
Tästä vois skrivaa vaikka kuinka pitkän stoorin, mutta jätetään jotain muillekin.
Summa summarum, jos ette haluu lysnata musaa siellä, niin menkää tsiigaan se mesta.
Kyllä kandee. on se niin snygi, ettei ihan läheltä samanlaista hittaa.
Me mammeliinon kanssa ainakin mennään sinne uudelleen kun kohalle sattuu.
Teksti:Hemppa Rissanen