Digi– ja ulkoistushuuma unohtaa talouden algoritmit

Talous ei ole säätila, vaan sen taustalla on aina ihmisen tekemiä valintoja. Suomesta luovutettiin viime laman jäljiltä kokonaisia tuotannonaloja ulkomaiseen omistukseen. Kun rahan voima määräsi markkinaosuudet, kantava osa PK sektoriamme näivettyi. Samat vahvat tuotemerkit hallitsevat tarjontaa ja kaupan elämysmatkat siirtyvät kirpputoreille.

Käyttötavaramyynti romahti kaikilta, mutta muutamilta vahvoilta kaupan brändeiltä rakenteet pettivät tyystin. Ostovoimaa olisi, mutta ei ole ostettavaa!  Asiointia ajetaan verkkoon, vaikka OECD:n tutkimukset todistavat kivijalkapalvelun olevan enemmistölle kuluttajista paras käyttöliittymä.

Palveluverkostojen alasajo näkyy hetken yritysten tulosriveillä, mutta se siirtää tappiot pysyvästi yhteiskunnalle.  Menetetyt verotulot ja työpaikat ovat iso syy sille, että olemme EU:n heikoimmin kasvava talous.  Monopolirakenteet kaatoivat myös levybisneksen. Kun ylihintaisuus yhdistyi kaupan kiertotavoitteisiin, alkoi valikoimien kaventumiskierre.

Nuorison siirryttyä  suoratoistoon yli neljä miljoonaa ihmistä jäi tarjonnan vieroittamana kulutuspudokkaiksi. Laiskuutta palvella markkinoita väitetään kuluttajan valintana ja mikä ironisinta, yhteiskunta ja kauppa suurimpina menettäjinä uskovat aidosti koko kulutuksen siirtyneen verkkoon. Palvelu- ja heräteostaminen on kantava osa ostovoiman jakautumista.

 

Pääomalla ei ole moraalia. Silti annamme sen juoksuttaa meitä alati kiihtyvissä oravanpyörissä ilman vastuuta. Yksin senioriväen vapaa ostovoima on lähes 10 miljardia vuodessa, mutta RISC Monitor mittaa kaupalle vain alle kolmekymppisten käytöstä! Kasvu syntyy vain kuluttajan tarpeita palvelemalla.

 

Suomi maksaa työttömyydestä lähes kolme kertaa enemmän kuin maanpuolustuksesta. Mitkä puolustusvoimat torjuvat ulkoisen uhan taloudessa? Vastuu hyvinvoinnista ja kulttuuripääomista on oltava kansalaisvelvoite. Kun virhe on havaittu, on viisautta ottaa taka-askelia ja elvyttää kotimainen yrittäjyys ja kansan valta taloudessa. Vasta sitten voimme ansaitusti juhlia 100 -vuotista itsenäisyyttä.

 

Poptori Oy

Erkki Puumalainen

toimitusjohtaja

 

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *