Kustaankartanon monipuolisessa palvelukeskuksessa järjestetään Helsinki-päivänä 12.6. klo 14-19 festarit. Tule mukaan festarikaveriksi talon asukkaille. Vapaaehtoisena Sinä voit tarjota elämyksen ikäihmisille lähellä heidän kotiaan.
Festarit levittäytyvät Kustaankartanon ihanalle piha-alueelle. Ohjelmaa on tarjolla vauvasta vaariin; hyvää musiikkia tanssimusiikista klassiseen musiikkiin, yhteislaulua, tietovisailua, myyntikojuja, lasten alue kotieläinpihoineen, jäätelöbaari, kahvila sekä illan päätteeksi tähtiesiintyjä Danny Lammen laululavalla. Lisätietoa festareista
Festarikaverina voit olla avustamassa Kustaankartanon tai lähialueen asukasta. Kaikki kustaankartanolaiset mukana tekemässä tapahtumaa ja vapaaehtoistoiminnasta vastaava ohjaaja koordinoi vapaaehtoistoiminnan tehtävät ja neuvoo Sinua esimerkiksi pyörätuolin käytössä. Et siis ole yksin, tule rohkeasti mukaan!
Apua tarvitaan myös erilaisissa tapahtuman järjestelyihin liittyvissä tehtävissä. Ilmoittautuminen 5.6.mennessä tai kustaankartanon.vapaaehtoistoiminta@hel.fi tai puh. 09 310 73647. Tule mukaan festarikaveriksi!
Eikä vain Kustaankartanossa vaan monissa muissakin palvelukeskuksissa vietetään Helsinkipäivää.
- Koskelan Myötätuulen puistossa on kesämarkkinat klo 13.30 alkaen. Luvassa on mm. musiikkia yhtyeeltä Saha ja pumppu, kirpputori, vohvelikahvila, makkaraa, arpoja myynnissä ja paljon muuta.
- Myllypurossa on jätskibaari.
- Pohjois-Haagassa on Ulkokirppis-tapahtuma klo 15-18
- Riistavuoressa on Helsinki-päivän konsertti: Resonaari Group ja Riistavuoren asiakkaita klo 13 -14
- Roihuvuoressa on klo Kettutien kantrit klo 14-17
Klo 14-15 country-tanssin opetusta fysioterapian salissa ja klo 15-17 Preerian pelimannit tanssittava pääaulassa.
Sisäpihan grilli on kuumana koko ajan, omat makkarat. - Rudolfiin saapuu kiertävä kotieläinpiha klo 13-16.
- Töölön pihatapahtumassa on yhteislauluja ja kukkien/yrttien istutusta klo 12.30-13.30
- Teksti ja kuva: Helsingin kaupunki / uutiset
