Kuva: Matti Laitinen
Palvelutalossa tarjottiin tänään lounaana lihamureketta ja perunamuusia. Faija oli ainoa miesvanhus suljetun osaston ruokasalissa. Ainoastaan muutama vanha gumma aterioi ihan itsenäisesti. Hoitsut huolehtivat, että jokaisen sapuskaan tuli kajottua. He syöttivät vuorollaan jokaista jeesistä tarvitsevaa. Siirryin faijan viereen. Faija torkkui pyörätuolissa annoksensa ääressä. Vain hitunen safkaa oli siirtynyt lautaselta miehen mahaan. Pöydän toisella puolella tsittaavat gamlat rouvat tsiigasivat minua boltsi hukassa. Tervehdin heitä.
Faijan skruudaamisen luonnistuessa huonosti otin lusikan handuuni ja syötin äijälle lautaselle jäljelle jäänyttä, galsaa safkaa. Äijä tykkäsi ensin laihaa, mutta tsennasi sitten minut. Hän väitti, ettei pöperö maistu. Viedessäni mössöä lusikalla suun eteen luukku kuitenkin aukeni. Välillä siistin suupielet froteepyyhkeeseen. Sitten pyysin häntä avaamaan jälleen luukun, jotta saataisiin hilattua uusi lasti sisään. Sain upotettua ukkoon puolet satsista. Jälkiruokana ollut ananaskiisseli kermavaahdon kera putosi hitosti iisimmin.
Yksi hoitajista selosti faijan olleen viimepäivinä vähän virkeämmässä kondiksessa. Tämä oli osallistunut ennen ruokista päivittäiseen tuolijumppaan. Raudanpuutosanemia näytti hellittävän hiljakseen rautatippojen ansiosta.
Pukkasin faijan omaan huoneeseen pyörätuolilla. Autoin hänet petiin. Nostin sängyn suojalaidat ylös. Liitin tablettitietsikkaani kajarit ja viritin sen soittovalmiuteen. Duunasin A. Aimon laulamaan ”Oi Odessaa”. Vaihdoin mutsin tuomiin ruusuihin uuden vodan. Faija pötkötti selällään ja kuunteli simahtaneena nuoruutensa musaa.
Ulkona snöge peitti maan ja parkkipaikan bilikoiden katsit. Yksi starba dallasi kadulla iistonista himaansa painavat ostoskassit handuissaan. Dallapé alkoi skulata yhtä helvetin haikeaa biisiä solistinaan hanuristi Vili Vesterinen.
Matti Laitinen
16.2.2018