Charles Sandisonin teos valaisee Tennispalatsin vuodenvaihteessa

 

sandisoni Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

sandisoni
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Tennispalatsin pohjoinen julkisivu kokee valaistumisen kun taiteilija Charles Sandisonin valoteos Language is Dead ottaa kaariseinän haltuunsa. Seinään heijastettavassa installaatiossa liikkuvat sanat täyttävät tilan. Helsingin taidemuseon tuottama väliaikainen teos on nähtävillä pimeän aikaan 31.joulukuuta – 13. tammikuuta.

Language is Dead pohjautuu tietokoneohjelmaan, johon on asennettu kopio Charles Darwinin teoksesta Lajien synty. Kirjassa esiintyvät sanat ovat ensin yksi kerrallaan näkymättömänä installaation seinällä. Ohjelman käynnistyessä tekstin virkkeiden lopussa olevat pisteet muuttuvat keinotekoisiksi pieneliöiksi, jotka käyttävät ravintonaan tekstiä.

Pieneliöt vainuavat sanan, kerääntyvät ahmimaan sitä ja tekevät siten näkymättömissä olleen sanan katsojan luettavaksi. Teos on ikään kuin kosteaan huoneeseen hyllylle jätetty kirja, jonka paperi homehtuu vuosien saatossa ja alkaa hajota pieneliöiden käyttäessä sitä ravinnokseen.

Tampereella työskentelevä Charles Sandison (s. 1969, Iso-Britannia) tekee taidetta tietokoneella. Hän on itseoppinut ohjelmoija ja koodaa teoksensa itse. Hänen taiteensa perustuu valon ja pimeyden vuoropuheluun sekä sanoihin ja tekstiin. Sandison on itse joskus sanonutkin syntyneensä kirjailijaksi kuvataiteilijan ruumiiseen.

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *