Buli stadilainen taikuri Jussi ”Klabbis” Jalkanen.

Nakuklabbi stadinkundi, taikuri Jussi Jalkanen on buli kundi, jonka tsubu keikkuu parin metrin korkeudessa, kun hän astuu stagelle Mr. Bluesin hahmossa. Jussi on erikoistunut stand up, eli näyttämötaikuuteen. Taikatemppukeikkojen ohella hän on myös näytellyt tv-sarjoissa, esiintynyt yritys ja koulutusvideoilla, tehnyt tv-mainoksia sekä juontanut erilaisia tilaisuuksia. Jussin ”levoton” huulen heitto kuuluu olennaisena osana hänen taikurin rooliinsa. Vaikka Jussi poimii yleisöstä jonkun ”uhrikseen”, hän ei koskaan mollaa tätä, mutta taatusti hauskuuttaa tilannekomiikallaan yleisöä. Vaikka hän stadilaisena ymmärtää stydiäkin huumoria, on hänelle olemassa kuitenkin tietty hyvän maun raja. Tätä rajaa kerran koettelin nimittelemällä häntä ”öögaan strittaajaks”. Kyllähän Jussi bonjasi, että väänsin oman slangiversioni vanhasta taikureista käytetystä ”silmän kääntäjä” nimityksestä. Minulle riitti kuitenkin yksi kerta rajojen kokeilua, kun parimetrinen heppu mulkaisi mitään sanomatta kulmiensa alta. Olemme kyllä edelleenkin niin hyvissä väleissä, että Jussi suostui antamaan snadin haastattelun.

Jussi Jalkanen

Milloin sait korkealla keikkuvaan päähäsi ryhtyä tekemään taikoja?

Vuonna 1972 niin kuin joka vuosi tuli Suomen Tivoli Ogeliin, paikkaan missä nykyään on Kauppakeskus Ogeli. Tivolissa oli Royalsirkus, jossa esiintyi taikuri Peter Daniels (Pekka Pekkonen). Hänen esityksensä nähtyään päätin että minustakin tulee taikuri. Ogelin kirjastosta sitten löysin Solmu Mäkelän suuren taikakirjan. Siitä se taikurinurani alkoi.

Kuinka taikuriksi tullaan?

Kannattaa aloittaa lukemalla Reijo Salmisen Taikuutta-Taikurin-ja esiintymistaidon oppikirja, se on ehdottomasti paras suomeksi kirjoitettu opas alalle. Sitten pitää harjoitella perustekniikat. Netistä löytyy materiaalia näistä tekniikoista vaikka kuinka paljon, täytyy vain tietää oikeat hakusanat. Paljon materiaalia löytyy myös taikurien julkaisemilta DVD levyiltä. Kannattaa aluksi valita aloittelijoille tarkoitettuja, koska niissä on helpompia temppuja. Jos yrittää aluksi liian vaikeita temppuja, voi innostus hiipua kun yhtä temppua voi joutua harjoittelemaan kuukausia.

Onko joku taikuri ollut innoittajasi?

Ensimmäinen innoittajani oli legendaarinen suomalainen koomikko-taikuri Seppo Puolakka. Myöhemmin on ollut monia muita joilta olen saanut vaikutteita. Tärkeimpänä on ollut nyt jo edesmennyt Amerikkalainen Aldo Colombini.

Kun Legendaariselle taikuri Solmu Mäkelälle esitettiin kysymys: ”Miksi teet samoja temppuja vuodesta toiseen?” Solmu vastasi: ”Ei hyviä temppuja kannata vaihtaa, vaihdan mieluummin yleisön!” Kuinka usein joudut muuttamaan ohjelmaasi?

Solmu Mäkelä oli ihan oikeassa sanoessaan ”Ei hyviä temppuja kannata vaihtaa”. Minullakin on temppuja jotka pysyvät pitkään ohjelmassani. Koko ohjelmaa ei voi kerralla vaihtaa. Voi ottaa yhden uuden tempun mukaan ja jos se toimii hyvin, jää se ohjelmistoon. Tällä tavalla ohjelma muokkautuu ja uusiutuu. Minulla on perusohjelmisto jota muokkaan yleisön ja tilaisuuden mukaan.

Millaisissa tilaisuuksissa tapaat esiintyä?

Olen esiintynyt kaikenlaisissa tilaisuuksissa / tapahtumissa, paitsi hautajaisissa.

Sinut tunnetaan myös loistavana lasten taikuri ”Klabbiksena”. Jos tulee kaksi keikkatarjousta yhtä aikaa, lapsille ja aikuisille. Kumman yleisön valitset?

Minulle lasten ja aikuisten keikat ovat yhtä tärkeitä. Jos saan kaksi keikkatarjousta samalle ajankohdalle, enkä pysty molempia keikkoja hoitamaan, ilmoitan myöhemmin tarjouspyynnön tehneelle että olen jo valitettavasti varattu ko. ajankohtana.

Viime vuosi oli 40 v. juhlavuosi taikurina. Kauanko luulet jaksavasi vielä taikojen parissa?
Niin kauan kun nautin esiintymisestä ja yleisö tykkää.
Mitä mieltä olet maailman kuulun David Copperfieldin-tyyppisistä illuusioista?

Nämä todella isot illuusiot kuten vapaudenpatsaan kadottamien, ovat julkisuustemppuja joilla hän mainostaa tulevia kiertueitaan. On niissä se hyvä puoli että ne lisäävät kiinnostusta taikureita kohtaan. Se Copperfieldissä on hienoa, että hän esittää samat temput livenä kiertueillaan kuin TV-showssaan.

Täytyy taas etsiytyä lavan ääreen, kun olet jossain kanteilla esiintymässä. Kiitos haastattelusta öögaan stritt… ei ku taikuri Jussi Jalkanen.

Eräs katsojakommentti: ”Taikuri Jussi Jalkanen oli lavalla kahdesti, hänen toinen hahmonsa oli Mr Blues. Molemmissa osissaan hän hämmästytti yleisöä taituruudellaan ja hauskuutti supliikeillaan.”
Virve O.

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *