Bamlauskuppiloiden startti

Gamla kubbe, Stadin slangin jäsen oli ehdottanut eräänlaisten bamlauskuppiloiden järjestämistä. Ajatuksena oli että saman alueen jäsenet ja ei-jäsenet tulevat bamlaamaan sen alueen historiasta ja ihmiset muistelevat yhdessä pöytäkunnittain.

Paikaksi 25.2.2015 Stadin slangilaiset olivat valinneet Viis pennii nimisen raflan Mansku 55:sta Tölikasta. Miksi juuri Tölika? Vastaus ei ole, että bamis budjaa täällä vaan että täältä löytyy bamlauksen aiheita.

Bamlaajia saapui kuutisenkymmentä joista osa joutui kauemmas sivupöytiin, mutta 50 tyyppiä oli ihan hienoilla mestoilla.

Ilta aloitettiin sjungaamalla kimpassa Niin gimis on stadi ja sen jälkeen Matti Reittamo sjungasi biisin Onkimiehen blues ihan sillä kun biisi alkaa sanoilla ”Töölönlahden rantaan lähden fisustaa…”

Tämän alustuksen jälkeen Kari Varvikko bamlasi omia muistojaan etenkin Mansku 55 taloon liittyen sekä tietty koko alueesta muutenkin.

Viidessä pennissä Lasse, Sami, Kari, Marjut

Viidessä pennissä Lasse, Sami, Kari, Marjut

Karin alustuksen jälkeen jengi muisteli erilaisia tapahtumia ja ihmisiä. Vihdoin kun nykyisen bamiksen Sami Garamin fillari kaarsi dörtsin eteen päästiin itse asiaan. Kari Varvikko heitti kaikkia kiinnostavan froogiksen ilmaan: minkälaista Stadin slangin bamiksena olo on ollut tai on nykyään. Lasse kertoi besserwissereistä ja muutosvastarinnasta ja Samin mielestä ei ole ollut pelkästään kivaa mutta ei pelkästään tyhmääkään. Kari Varvikko sai myös vedettyä bamiksilta yhteisen lupauksen rakentavasta yhteistyöstä ihan yhteisfotojen ja taputusten kera.

Lasse ja Matti bamlaa ja sjungaa

Lasse ja Matti bamlaa ja sjungaa

Kasin aikoihin himaan suunnatessani jäi vielä kaikkiin pöytiin slangin bamlaajia tosi kivasti

Seuraavaa kuppilaa on suunniteltu toukokuulle. Jos kellä ehdotuksia raflasta ilmoitelkaahan slangibyrooseen: 045-186 7238, toimisto@stadinslangi.fi

Jutun koosti Marjut Klinga

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *