Annantalon nuorten teatteriryhmät Into ja Vire on valittu mukaan valtakunnalliseen Nuori näyttämö -hankkeeseen, jossa nuoret harrastajat tekevät kahden vuoden ajan yhteistyötä omilla lähialueillaan sijaitsevien ammattiteattereiden kanssa. Teatteriryhmä Into aloittaa yhteistyön Suomen Kansallisteatterin kanssa ja Vire Helsingin Kaupunginteatterin kanssa.
13–19-vuotiaat nuoret ovat valinneet esitettäväkseen jonkun kolmesta hankkeelle kirjoitetusta ja yhdestä suomennetusta näytelmästä. Uudet tekstit on tilattu Suomen eturivin näytelmäkirjailijoilta.
Vuosina 2016–2018 hankkeessa on mukana kaikkiaan 27 nuorten teatteriryhmää ja seitsemän ammattiteatteria. Yhteistyö huipentuu paikallisesti kuuteen teatterifestivaaliin, jolloin koko Suomen alueella nähdään kantaesityksinä neljästä näytelmästä 27 eri tulkintaa.
Lue lisää hankkeesta Annantalon sivuilta
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
