Helsingin Messukeskuksessa järjestetään 15.–18. toukokuuta Taitaja2017-tapahtuma, jossa yli 500 nuorta pääsee näyttämään osaamisensa yli 53 eri ammattitaitokilpailulajissa tavoitteena oman ammattialansa Suomenmestaruus. Lisäksi yläkoulujen kädentaitokilpailu Taitaja9-finaali ja erityistä tukea tarvitsevien ammattitaitokilpailu pitävät huolen, että näkemistä tapahtumaviikolla riittää kaikille. Kilpailualueiden viereen rakennetuilla tehtäväpisteillä yleisö pääsee kokeilemaan eri ammatteihin liittyviä taitoja.
Taitaja2017 on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan ammatillisen koulutuksen päätapahtuma. Nelipäiväiseen tapahtumaan odotetaan yli 80 000 kävijää, ja se nostaa esiin huippuosaajia kannustaen nuoria hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen. Kolmipäiväisessä seminaarissa käsitellään suomalaista koulutusta ja sen tulevaisuutta. Avajaisten 15.5. pääesiintyjänä nähdään rap-artisti Mikael Gabriel. Koko tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.
Vuosittain eri paikkakunnalla järjestettävä, tänä vuonna Helsinkiin saapuva tapahtuma koostuu SM-ammattitaitokilpailuista, yläkoululaisten Taitaja9-kädentaitokilpailusta ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailusta. Tapahtumaa järjestävät Helsingin kaupunki ja Skills Finland ry.
”Ammattitaitokilpailut ovat tärkeä osa ammatillisen koulutuksen kehittämistä. Taitaja-kilpailut ovat tuoneet korkeaa ammatillista osaamista tunnetuksi ja lisänneet koulutuksen arvostusta. Mikä hienointa, Taitaja-kilpailussa opiskelijat saavat tuoda esille omaa osaamistaan ja taitojaan. Taitaja-kilpailut ovat hieno mahdollisuus nuorille osaajille. Uskon, että tapahtuma osaltaan kannustaa lahjakkaita nuoria hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen ja rakentamaan omaa koulutuspolkuaan työelämälähtöisen oppimisen kautta”, toteaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Messukeskukseen rakentuu kaupunki pienoiskoossa
Taitaja2017-tapahtuman teemana on kaupunki kaupungissa. Kilpailualueet ovat Helsingin kaupunginosien mukaan nimettyjä alueita, joissa esitellään yrittäjyyden ja palvelutoiminnan kautta eri ammattialojen osaajia ja taitajia.
”Haluamme näyttää, miten merkittävä rooli eri ammattialoilla ja osaamisella on siinä, että kaupunki pyörii ja pysyy pystyssä”, kertoo kilpailujohtaja Sari Karjalainen.
Helsingin opetusvirastossa tekeillä olevan toimintaympäristön analyysin mukaan Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä työvoimatarpeesta 41 prosenttia kohdistuu ammatillisen koulutuksen suorittaneisiin, 30 prosenttia ammattikorkeakoulussa koulutettuihin ja 25 prosenttia yliopistosta valmistuneisiin.
Elinkeinoelämä merkittävässä roolissa tapahtuman onnistumiselle
Taitaja2017-tapahtuma järjestetään pääkaupunkiseudun oppilaitosten yhteisvoimin ja se toteutetaan satojen eri ammattialojen yritysten kanssa. Mukana on tänä vuonna yli 300 yritystä. Tapahtuma tuo yhteen yritykset ja tulevaisuuden työntekijät.
Tapahtuma näkyy sosiaalisessa mediassa taitaja2017- ja olehyvä-hashtageilla, joilla jokainen voi kertoa omasta osaamisestaan.
Seuraa nuorten valmistautumista kilpailuun sekä tunnelmia itse tapahtumasta:
www.facebook.com/Taitaja
www.instagram.com/Taitaja
https://twitter.com/TaitajaSM
www.youtube.com/channel/UC0gA5OIzfnHDGRsxgcxcCbw/
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

