Käpylässä toimii Afasiakeskus ja Afasiaan sairastuneiden palvelukeskus.
Rakennus pystytettiin 1984-1988 ja täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Rakennus sai Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta 13 miljoonaa markkaa. Kaupunki vuokrasi tontin Käpylästä osoitteessa Vipusentie 3.
Myöhemmin Säätiön saaman testamenttilahjoituksen avulla tontti lunastettiin omaksi.
Helsingin kaupunki ostaa Afasian Palvelut Oy:ltä hoitopäiviä kuntoutukseen. Päivätoiminnassa löytyy sopeutumisvalmennusta, puheterapiaa, fyysistä ja psyykkistä kuntoilua. Tulokset puhuvat puolestaan. Monet sairastuneet kuntoutuvat omatoimisiksi. Jotkut jopa takaisin työelämään. Vakavammin sairastuneille talossa löytyy asuntoja joissa ympärivuorokautinen päivystys.
Säätiö osallistuu myös tutkimustoimintaan aivohalvauksen ennaltaehkäisyyn.
Afasiasäätiö omistaa kiinteistön ja käytännön kuntoutustoimintaa harjoittaa Afasiasäätiön Palvelut Oy.
Lasse Liemola on istunut Säätiön ja Palvelut Oy:n hallituksissa perustamisesta lähtien.
Vuoden alusta hänet valittiin Säätiön ja Palvelut Oy: hallitusten puheenjohtajaksi.
Afasiaaan sairastuu vuosittain noin 15000 suomalaista. Aivoissa tapahtuva verenkiertöhäiriö aiheuttaa halvauksen yhteydessä puhekyvyn menetyksen. Sentähden se luokitellaan erittäin vaikevammaiseksi koska henkilö ei kykene ilmaisemaan itseään. Hän lukee, katsoo televisiota, ymmärtää puhetta mutta ei itse kykene kommunkoimaan.
Lasse Liemola lähti mukaan Afasiaan sairastuneiden auttamiseksi jo ennenkuin tämä uusi keskus valmistui.
Ensimmäinen ”Villa Afasia” perustettiin Vuosaareen vanhaan rantakiinteistöön 60-70-luvun vaihteessa.
Hyvä yrittäjäkolleega sairastui ja hän menetti koko elämäntyönsä. Me yrittäjät tuimme afasiaan sairastunutta
koska yhteiskunta ei siihen aikaan ymmärtänyt sairaudesta ja sen hoidosta juuri mitään. Säätiön pitkäaikainen puheenjohtaja neurologi Arto Nuutila tajusi hoitotyhjiön ja lähti innokkaasti ajamaan Afaatikoille omaa yhdistystä sekä myöhemmin Afasiaäätiötä ja Palvelut Oy:tä.
Minun isäni sekä tätini sairastuivat kumpikin Afasiaan. Liikunta ja puhekyky palautuivat osittain mutta sairaus jätti molemmille pysyvät jäljet.
Kolmannen sektorin tarjoamat palvelut helpottavat julkisen sektorin sosiaali- ja terveystyötä.
Tulossa toteuttettava sotekuvio luo meille epävarmuuden tunnetta. Kuinka hyvin me pystymme kilpailemaan suurten kansainvälisten yhtiöiden kanssa. Yksi on varma. Pienen yksikön vahvuus on hyvä henkilökohtainen hoito ja kodinomainen ilmapiiri.
Tervetuloa tutustumaan toimintaamme. Afasia ei iske kello kaulassa.
Lasse Liemola
Afasiasäätiön ja Afasian Palvelut Oy:n hallitusten puheenjohtaja