Tänä talvena Korkeasaaren karhut ovat heränneet jo kaksi kertaa. Karhut jaloittelivat talvipesässään ensi kertaa tammikuun alussa ja pari viikkoa sitten ne kolistelivat niin, että hoitajat veivät karhuille evästä. Nämä 14- ja 9-vuotiaat karhut eivät ole koskaan aiemmin heräilleet tällä lailla. Normaalisti talviuni päättyy hyvin täsmällisesti maaliskuun alussa.
Syötyään leipää, omenoita ja porkkanoita karhut vetäytyivät unille uudestaan. Ulkoiluun ne eivät osoittaneet mitään kiinnostusta. Nyt talvipesässä on ollut jälleen hiljaista, eikä karhuja ole nähty jalkeilla. Jos talviuni jatkuu normaalisti, sitä on jäljellä vielä kolmisen viikkoa.
Lauhasta säästä huolimatta karhujen talvipesän olosuhteet ovat olleet tasaiset kuten aiempinakin vuosina: lämpötila hieman nollan yläpuolella ja hämärä luonnonvalo. Hoitajat epäilevät karhujen syystankkauksen jääneen jostain syystä vajaaksi, jolloin nälkä on yllättänyt karhut etuajassa. Lämpimän talven vaikutusta ei kuitenkaan voida varmuudella sulkea pois.
Stadissa 10.2.2015 lämpötila +8°C – varhaiskevät saapui ja mollikka skriinas!
