Voiko olla ihanampaa elämässä kuin ihana rakas lemmikki, on se kissa,
koira, tai joku muu lemmikkieläin. On ihanaa saada rakastaa omaa
lemmikkiä ja helliä sitä. Ja on selvää että lemmikiltä saa sitä
pyyteetöntä vastarakkautta. Lemmikkieläin ei koskaan moiti sua, ei ole
sulle vihainen mistään, voi tosin osoittaa joskus mieltä mutta se on
niin luonnollista, jos lemmikki tuntee että olet laiminlyönyt häntä.
Muistan kun itselläni oli kaksi koiraa, Osku ja Jeri. Osku oli
kääpiösheltti ja Jeri sekarotuinen, puoliksi kultaistanoutajaa ja
ajokoiraa. He olivat ihania koiria, tekivät joskus ”vähän” pahaa, eivät
ilkeyttään, vaan kun olivat hieman pitkästyneitä yksinoloon. Mutta he
osasivat ihanasti pyytää anteeksi, tulivat luokse ja olivat niin nöyrän
näköisiä, että aina sydän heltyi. Huoli oli suuri jos rakas
lemmikkiystävä sairastui. Eläinlääkärit eivät ole halpoja, mutta ystävä
vietiin lääkäriin maksoi mitä maksoi. Sitten kun lääkäri totesi ettei
ystävän sairaus ole vakavaa, putosi kivi sydämeltä ja ilo oli suuri ja
olo helpottunut. Iloisena riensimme kotiin ja lemmikki päätyi syliin
johon hän väsyneenä nukahti. Kun sitten jossain vaiheessa ystävän elämä
tulee tienpäähän ja hänestä on luovuttava, jää jäljelle muistojen
kirjavanauha ja suuri ikävä ja kaipuu. Itselläni rakkaat koirat ovat
olleet korientaivaassa jo reilut toistakymmentä vuotta, mutta muistan
heidät kuin eilisen päivän. Luopuminen on vaikeaa ja tuskallista, mutta
lemmikki ei saa kärsiä ja meidän on tehtävä vaikeita päätöksiä, mutta
aina epäitsekkäästi, se on kuitenkin parasta rakkaalle ystävällemme.
Joilla on rakkaita lemmikejä, toivon terveyttä ja mukavaa talven
odotusta.
Kirjoitti Orkki
Teksti: Orvo Levonniemi
