Tänään näyttää siltä, että talvi joutuu vastahakoisesti irrottamaan kyntensä pakon edessä. Öisin
lätäköt jäätyvät, mutta mustaa maata jo näkyy ja pöly tunkee silmiin ja kitusiin. Kevät on lemmen
ja toivon aikaa sanotaan laulussa ja olis kyllä kiva uskoa siihen. Ollaan selvitty koronatalvesta, eilen
esimerkiksi Stadissa oli vain 300 ilmoitettua tartuntaa, kun tammikuussa listattiin päivittäin
tuhansia.
Mitä meille stadilaisille nyt kuuluu, kun silmiä siristellen horjahtelemme ulkoilmaan ja aurinkoon.
Palataan tuttuihin aiheisiin. Fillarit ja skuutit on kaivettu esiin ja keskustelu on alkanut siitä ketä
sorretetaan; fillareita, jalankulkijoita vai autoja. Tosiasia on se, että kaikille ei kaikki sovi, eli
jokainen valitsee vapaaehtoisesti tai pakosta itselleen parhaiten sopivan kulkutavan. Olis kiva, jos
liikkujille olisi mahdollista järjestää hyvät ja turvalliset olosuhteet unohtamatta ketään. Keskustelu
ihan viranomaistasollakin on alkanut saada koomisia piirteitä, kun kinastellaan, onko fillarilla
kulkija pyöräilijä vai onko sanottava pyörällä liikkuva, ei sentään vielä pyörähenkilö.
Edelleen kevään merkit osioon kuuluu vuotava nenä ja punaiset silmät. Nyt eletään sesonkiaikaa
koska talven julmetun liukkaiden kelien takia on katuja jouduttu hiekoittamaan erityisen paljon ja
lisäksi nastarenkaat ovat jauhaneet katujen asfalttia ilmaan. Etelästä lepät ja pähkinäpensaat
lähettävät tänne tuulen mukana siitepölypilvet lisäämään nuhaneniä. Helsingin kaupungin
katualuetiimin päällikön mukaan ilman pölypitoisuus on normaaliin verrattuna kymmenkertainen
ja kevään siivoukset tulevat jatkumaan vielä kauan vapun jälkeenkin.
Mutta ennen kuin päästään serpentiineihin ja simaan on elettävä alta pois pääsiäinen,
palmusunnuntai ehti jo mennä. Ikävä juttu jos tämä erityinen päivä pääsee yllättämään. Menet
mitään aavistamatta avaamaan oven ja kirkassilmäiset pienet noidat ja puput lausuvat kuorona
virpomislorunsa ja päätyvät parhaaseen kohtaan ”vitsa sulle, palkka mulle”. Aika nolo juttu, jos
kotoa ei löydy muuta makeaa kuin avattu taloussokeripussi. Olen joskus tullut yllätetyksi ja siksi
päättänyt varautua ajoissa. Se käy helposti. Kaupat ovat tuotteistaneet tämänkin tapahtuman,
karkkihylyiltä löytyy noidan palkkapusseja eli erilaista hammaspeikon herkkua monenlaiseen
makuun. Tänä vuonna ensiksi ehtineet satuhahmot tulivat jo hyvissä ajoin, aika isojen korien
kanssa. Lorunsa osasivat hienosti ja saivat ansionsa mukaan kuten minäkin, kaksi kaunista
pajunoksaa. Kello kävi ja alkuiltapäivästä alkoi sesonki, ovikello soi tiuhaan ja noitien palkkapussit
vähenivät, kunnes loppuivat. Viimeinen noita oli varmaan lähtenyt lentoon sähköluudalla ja
joutunut lataamaan välillä koska tuli vasta auringon jo laskiessa. Ei ehkä ihan kuitenkaan Raja-
Karjalasta mistä ortodoksisen juhlaperinteen piiristä on netin tietojen mukaan tämä tapa levinnyt
muualle Suomeen. Kaikki eivät virpomisesta tykkää ja joissakin taloyhtiöissä asukkaat ovat
merkinneet porraskäytävän ilmoitustaululle laitettuun nimilistaan kenen ovi avataan ja kuka ei
vitsoista välitä. Hyvä keksintö!
Virpomiset kuuluvat pääsiäistapoihin, joissa kaikille jää joko hyvä mieli tai suu makeaksi. Tulevia
hyviä aikoja ennustetaan ja luonnossa uuden syntymistä juhlistetaan. Näinä epävarmoina aikoina
näistä iloista on syytä nauttia ja unohtaa hetkeksi taivaanrannalla näkyvät mustat pilvet. Kaikesta
huolimatta ja juuri siksi toivotan meille stadilaisille onnellista ja hauskaa perinteisen pääsiäisen ja
onnellista tulevan kevään aikaa.
Soile Tammisto

SLAMY facebook
Kategoriat
- Arkisto
- Blogeja
- Blogi Anja Rantamäki
- Blogi Erkki Puumalainen
- Blogi Hannu Seppä
- Blogi Jaakko Koroma
- Blogi Lasse Liemola
- Blogi Matti Inha
- Blogi Mira Mink
- Blogi Olli Anikari
- Blogi Olli Havu
- Blogi Pekka Sauri
- Blogi Sami Garam
- Fotot
- Gamlat fotot
- Haastattelut
- Hedari
- Jukka-Pekka Wuorikoski
- Kaupungiosat
- Kolumnit
- Päivä pilalla
- Runoja Harri Hertell
- Runoja Matti Laitinen
- Runoja Timo Pekka Asikainen
- SlangiNyt
- Timo Pekka asikainen
- Tsennaaks Stadii?
- Vaalifönäri
- Videot
- Viikon funtsaus
- Viikon Makke
Arkisto
- kesäkuu 2026 (1)
- maaliskuu 2023 (31)
- helmikuu 2023 (43)
- tammikuu 2023 (51)
- joulukuu 2022 (53)
- marraskuu 2022 (61)
- lokakuu 2022 (60)
- syyskuu 2022 (54)
- elokuu 2022 (37)
- kesäkuu 2022 (13)
- toukokuu 2022 (75)
- huhtikuu 2022 (60)
- maaliskuu 2022 (65)
- helmikuu 2022 (64)
- tammikuu 2022 (3)
- joulukuu 2021 (8)
- lokakuu 2021 (31)
- syyskuu 2021 (52)
- elokuu 2021 (66)
- heinäkuu 2021 (23)
- kesäkuu 2021 (65)
- toukokuu 2021 (94)
- huhtikuu 2021 (77)
- maaliskuu 2021 (70)
- helmikuu 2021 (76)
- tammikuu 2021 (105)
- joulukuu 2020 (66)
- marraskuu 2020 (73)
- lokakuu 2020 (97)
- syyskuu 2020 (67)
- elokuu 2020 (96)
- kesäkuu 2020 (70)
- toukokuu 2020 (95)
- huhtikuu 2020 (78)
- maaliskuu 2020 (75)
- helmikuu 2020 (86)
- tammikuu 2020 (71)
- joulukuu 2019 (72)
- marraskuu 2019 (107)
- lokakuu 2019 (69)
- syyskuu 2019 (78)
- elokuu 2019 (79)
- heinäkuu 2019 (23)
- kesäkuu 2019 (82)
- toukokuu 2019 (82)
- huhtikuu 2019 (93)
- maaliskuu 2019 (109)
- helmikuu 2019 (77)
- tammikuu 2019 (76)
- joulukuu 2018 (100)
- marraskuu 2018 (70)
- lokakuu 2018 (73)
- syyskuu 2018 (110)
- elokuu 2018 (94)
- heinäkuu 2018 (77)
- kesäkuu 2018 (24)
- toukokuu 2018 (84)
- huhtikuu 2018 (89)
- maaliskuu 2018 (101)
- helmikuu 2018 (84)
- tammikuu 2018 (34)
- joulukuu 2017 (92)
- marraskuu 2017 (90)
- lokakuu 2017 (86)
- syyskuu 2017 (102)
- elokuu 2017 (80)
- heinäkuu 2017 (23)
- kesäkuu 2017 (84)
- toukokuu 2017 (95)
- huhtikuu 2017 (98)
- maaliskuu 2017 (93)
- helmikuu 2017 (96)
- tammikuu 2017 (96)
- joulukuu 2016 (118)
- marraskuu 2016 (96)
- lokakuu 2016 (135)
- syyskuu 2016 (106)
- elokuu 2016 (53)
- heinäkuu 2016 (18)
- kesäkuu 2016 (87)
- toukokuu 2016 (100)
- huhtikuu 2016 (138)
- maaliskuu 2016 (109)
- helmikuu 2016 (111)
- tammikuu 2016 (145)
- joulukuu 2015 (105)
- marraskuu 2015 (113)
- lokakuu 2015 (119)
- syyskuu 2015 (92)
- elokuu 2015 (95)
- heinäkuu 2015 (3)
- kesäkuu 2015 (93)
- toukokuu 2015 (145)
- huhtikuu 2015 (94)
- maaliskuu 2015 (92)
- helmikuu 2015 (90)
- tammikuu 2015 (106)
- joulukuu 2014 (45)
- marraskuu 2014 (70)
- lokakuu 2014 (87)
- syyskuu 2014 (86)
- elokuu 2014 (15)
-
Uusimmat artikkelit
- ETKOT 2 25.06.2026
- Hedari | pääkirjoitus 19.03.2023
- PRAHAN KATUJA DALLAAMASSA 19.03.2023
- Mun faijan systeri Somerolla 19.03.2023
- Viikon Makke 19.03.2023