Lähdimme Arskan kanssa dallaamaan puolen päivän jälkeen Dos Acenasia alaspäin. Leveämmällä kartsalla oli nastempi edetä, kun kundi roikkui repun olkaremmissä. Alempana samalla callella toimi hyvä vinyylishoppi. Slumppasin putiikista viime viikolla korkkaamattoman, v. 2020 busatun Otis Rushin muistoälppärin ”The original A-sides”. Skebatairuri Otis delasi v. 2019. Arska ja minä olemme kummatkin bluesstarboja.
Tällä reissulla käännyimme Dos Acenasilta oikealle laatoitetulle Calle Guerrerolle. Kauempana kapealla kulkuväylällä häämötti Iglesia de San Felipe Neri. Kävimme tsekkaamassa tsyrkan. Tsiigailimme näytillä olevia Pyhän Viikon kulkueen kahta lavettia, joiden pyhät hahmot liittyvät Piinaviikon tsembaloihin. Kirkkokultaa ja -taidetta ei oltu säästelty tässäkään katolisessa temppelissä.
Jatkoimme vaellustamme. Plazuela Santisimo Cristo de la Sangren snadilla aukiolla oli Malagan lasi- ja kristallimuseo. Fönäreissä esiteltiin kynttilänjalkoja, maljoja, pikareita, vaaseja ja pienoismalleja tsyrkkien lasimaalauksista. Gamlassa porvaristalossa toimi korkeatasoinen, yksityinen kotipalatsimuseo. Mestassa oli tarjolla silmänsafkana 3000 esineen kokoelma. Se koostui taide- ja käyttölasista, kuvataiteesta, arvohuonekaluista ja lasimaalauksista eri aikakausilta ympäri maailmaa. Lasihyllyissä lymyili useita suomalaisen taideteollisuuden tunnettuja lasitåuotteita. Oiva Toikan fogelit olivat flyganneet pesimään yhteen alakerran monihyllyiseen vitriiniin.
Calle Parrasilla korjattiin arkisesti ajoväylää ja remontoitiin paria byggaa. Baanan vasemmassa reunassa kulki kaksisuuntainen, punainen fillaritie. Kapeissa katuränneissä fiudejan trafiikki on yleensä yksisuuntaista. Tykkäsimme siitä, että sähköpotkulaudat pysyivät kiltisti filetsokaistalla. Talojen kalteripartsuilla kasvoi ruukuissa yrttejä ja kukkia.
Saavuimme leveämmälle Calle Cruz Moulinillolle. Sen varrella pursusi rehu- ja hedelmäpuoteja, apteekki, pläägähandelli, kuppiloita, minimarketteja ja pari röökikauppaa. Fiudet, skootterit ja prätkät mekastivat. Suulis brennasi kesäisen lämpimästi. Otsa kupli svettiksessa baskerin alla. Jengi notkui kadun varren terasseilla ja dokasi bisseä ja sumppia. Pompat oli heivattu himaan. Ohitimme Jorge Randon museohaussin ja punaiseksi smoglatun Trinidadin Pyhän rouva Mercedin luostarin.
Yllättäen kadun toisella puolella Pyhän Bartolomeuksen kadulla stondasi kaunis, mosaiikkiornamentein ja värikkäin koristelulaatoin ylevöitetty, harjakattoinen Salamancan kauppahalli. Hallin molemmissa päädyissä oli suippokaariset kulkuaukot vihreine takorautaportteineen. Päädörtsejä reunustivat minareetteja muistuttavat koristepylväät korostivat Daniel Rubion suunnitteleman rakennuksen uusarabialaista tyyliä ja luonnetta. Lähes satavuotias fönäritön kauppahalli oli naapuruston asukkaiden suosima avoin ja ilmava ostospaikka.
Hallin 23 toritiskillä blisattiin fläsää, fisutuotteita, hedelmiä, leipää ja vihanneksia. Ilmassa seilasi raikas, merellisten mariscosten ja fisujen dunkkis. Meriantura, kultaotsa-abborat ja turskafileet bungasivat kahdeksan euroa kilolta. Sinisimpukoita, makrilleja, sardelleja ja sardiineja sai kolmella eurolla kilon. Me Stadin kundit slumppasimme yhdeltä kiihkeältä andalusialaiselta fisukauppiaalta kilon sardelleja ja simpukoita. Seinään liimatusta fotosta ilmeni hänen tekevän myös flamencokeikkoja. Äijän handut heiluivat bamlatessa ja skönen aarteita pakatessa kuin flamencossa. Tumma hemmon olemus ja öögat lauloivat käheästi valittaen fisustajan kovasta duunista, jota ilman hänen säkeensä ja sydämensä särkyisivät. Andalusian bluesmies spiidasi tyhjennettyä Välimerta. Pari muslimimimmiä osti meidän jälkeemme puodista muutamat reilut siivut mehevää tonnifisua. Adios, adios!
Paluureissulla poikkesimme merkittävän uusekspressionistin ja rauhanmiehen Jorge Randon museohaussissa. Vanha gubbe otti kantaa värikkäissä maalauksissaan ja veitoksissaan nykymaailman sotaisuuteen, sen sotien raakuuteen ja arjen lisääntyvään väkivaltaisuuteen sekä maailman piittaamattomuuteen afrikkalaisten lasten kurjuudesta.
”Täytyy olla paikka, jossa suru sonnustautuu väreihin. Täytyy olla paikka, jossa maalaus muuttuu runoksi. Täytyy löytyä paikka, jossa maalitahrat ja pensselit eivät ilmaise vain itseään. Täytyy olla paikka, jossa sinä voit nähdä ja tuntea kuvan. Sellaisen paikan on oltava olemassa.” (Jorge Rando v. 2003)
teksti ja kuva :Matti Laitinen
Natoa vastustava vanhukainen ja omaishoitaja
Malaga 7.4.2022
Näytä kävijätiedot
Julkaisun kattavuus: 1,2 t.
Jaa
