Glaiduu mudedaagenii ja bulilt tänksit mutseille, emoille ja kaikille niille, jotka rakastaa ja hyysää meidän skidejä joka päivä,
silloinki ku ne ottaa eniten päähän.
Stadissa hima
Kaikki sen tietää, että stadissa budjaaminen on kallista. Joissakin pääkaupunkiseudun liksoissa on
lievästi kompensaatiioo, muttei riittävästi verrattuna siihen, mitä sillä rahalla saa muualla maassa.
Tulisivat tänne kokeilemaan. Mutta on täällä sit kaikkee muuta, duunia, kivitaloja, jengiä ynnä
sellasta pöhinää, mitä vaan stadissa voi kokea. Vois luulla, ettei täältä kukaan haluais lähtee
mihinkään. Ei nyt ainakaan landelle mökille kykkimään. No, hei! Kyllä stadilaisenkin, sen entisen
heinähatun, mielessä siintelee punainen tupa, veden päällä avaruus ja taivaan sini, järvien
hopeakyljet ja tuoreen vihdan ja rantasaunan tuoksu.
Mutta jos täällä on duunia, niin jossain on duunarin hima ja se pistää miettimään. Maan kallein
hintataso on Stadissa ja suu on laitettava säkkiä myöten, olitpa sitten vuokralla tai hankit omaa.
Vuokrat on pilvissä, hinta kyllä laskee mitä kauemmas keskustasta pystyt siirtymään. Neliöhinta
putoaa myös kämpän huonosta kunnosta, epämukavasta sijainnista, huonoista kulkuyhteyksistä ja
vaikkapa metelistä, takapihan näkymistä ja pimeydestä. Tai sitten fyrkat riittää niin pieneen
luukkuun, että just saat oman sänkys tai mahdollisesti perheen sinne sopimaan, mut eipä paljon
muuta. Suomessa on Länsi-Euroopan ahtaimmat asunnot, eikä suunta näytä muuttuvan. Stadiin
rakennetaan uutena trendinä 20 neliön miniyksiöitä, studiokoteja, joka kuulostaa fiinimmältä.
Niiden vuokra on 500 egee kuukaudessa. Se on pikkuyksiön keskihinta vähän kaupunginosasta
riippuen.
On kyllä kumma, että kalliilla hinnalla ja kovalla tohinalla pystytetään lisää tornitaloja ja vanhoihin
kortteleihin lisäkerroksia. Samalla tehdään tiivistä ja synkkää kaupunkia. Uusi sumppu on luotu
Jätkäsaareen ihan tarkoituksella ja harkitusti. Eihän siellä ole ihmisten ja niiden lasten näköistä
asumista ollenkaan. Stadiin on tavoitteena rakentaa 8000 asuntoa vuodessa. Niitten
byggaamisessa pitäis muistaa miten perheet elää, ne haluaa talvella ladulle ja kesällä
mustikkametsään. Jotain jälkeä siitä pitäis asumisympäristössäkin olla, muutakin näkyvää kuin
naapuritalon seinä.
Stadi muuttuu kun keskustassa asuntojen hinnat on korkealla ja nousee edelleen, isot
sijoitusasunnot jää tyhjilleen ja ydin autioituu. Kun vapaata toimistotilaa on yli miljoona
neliömetriä ja parhaat kauppapaikat tuijottaa ikkunat mustina ja tyhjinä, alkaa olla aika ontto fiilis.
Korona sovitti pakolla työn ja perhe-elämän yhteen lähettämällä jengin tekemään toimistoduuneja
kotisoffalle ja keittiön pöytien ääreen. Asuntokauppakin vilkastui kun hankittiin mahdollisuuksien
mukaan omaa työtilaa kotiin. Samalla muutettiin vähän etäämmäksi keskustasta kun kukkaro oli
konsulttina.
Alkaakohan stadi muistuttaa munkkirinkeliä tai reikäleipää, keskellä tyhjää ja reunoilla elämää. Ei
siinä mitään, kunhan ne reunat ei ole pelkästään naapurikunnissa, eikä stadilaiset jää asumaan
sinne keskelle tyhjän päälle. Mutta eihän siinä niin käy. Meillä on täällä tää urbaani elämä ja vilkas
meno, konsertit, teatterit, isot ja pienet kaupat, kuppilat ja tutut korttelit. Me kaiken ikäiset,
kokoiset ja erilaiset, mutta joskus samanhenkiset kivikylän asukit, mehän tehdään tästä se ainoa
oikea Stadi.
Soile Tammisto
