Sähkön käyttö autojen voimanlähteenä ulottuu kauemmaksi historiaan kuin nestemäisten polttoaineiden. Ensimmäiset sähköautot valmistettiin 1830-luvulla, mutta ne yleistyivät vasta 1880-luvulla. 1920-luvulle asti sähköautot olivat suositumpia, kuin vuonna 1885 kehitetty polttomoottoriauto.
Helsingin palolaitos otti vuonna 1909 käyttöön Suomen ensimmäisen sähköauton. Sähköinen paloauto oli käytössä 1920-luvun taitteeseen asti.[4] Sähköautot alkoivat menettää suosiotaan polttomoottoreille kasvavan öljyteollisuuden ja halvan polttoaineen myötä.
Tyypillisessä sähköautossa sähkö varastoidaan akkuihin, jotka ladataan yleisestä sähköverkosta. Akuilta sähkömoottorille siirtyvää tehoa hallitaan nopeudensäätöpolkimella ja sähkömoottori pyörittää vetoakselien välityksellä pyöriä tai sähkömoottorit voidaan integroida pyörien sisään. Sähköautoissa ei tarvita vaihdelaatikkoa, koska tyypillisissä sähkömoottoreissa on tarpeeksi vääntöä kierrosalueen alusta alkaen.[5] Sen sijaan sähköautoissa on ajosuunnanvalitsin, jossa on yleensä ainakin neljä asentoa: vapaa (N), normaali ajo (D), peruutus (R) ja pysäköinti (P).[6][7]
Akkuun perustuva sähköauto on vuokaaviotasolla murskaavan yksinkertainen verrattuna polttomoottori- tai hybridiautoihin. Tästä on seurauksena se, että vikaantumisherkkyys on paljon pienempi kuin perinteisillä autoilla. Sen käyttö ei myöskään saastuta lainkaan, mikäli lataamiseen käytettävä sähkö tuotetaan saasteettomasti. Myös nykyaikaisilla kivihiilivoimaloilla tuotettu sähkö on ympäristöystävällisempää kuin auton bensiinimoottorin tuottama energia.
– Lähde: Wikipedia
