Mä oon ollu varmaan jotain 10-12 vuoden ikäinen, kun mulle iski kova kurkkukipu. Budjattiin Näkinkujalla, niinku jotku jo minnaakin mun jutuistani. En tiedä miten muissa perheiss paranneltiin kurkkukivut, flunssat, korvasäryt ja virtsarakon tulehdukset? Meillä ei lekuri ainakaan usein käyny. Mulla oli noita kaikkii vaivoi vähän välii. Mutsi puhals röökinsavuu korvaan, jos korvaa särki. Kurkkua kurlattiin karseen vahvalla suolavedellä. Oli divattava persiljateetä ja skruudattava puolukoita, jos oli virtsis. Sit piti viel tsittaa kuumavesihöyrys potan päällä. Mutsi tenttas oonko taas tsitannu kalsan stenun päällä, sitä ei missään nimes saa tehdä. Flunssa yskittiin ja räittiin veks, sipulimaitoo en pystyny divaamaan, siit tuli ykä. Kolme viikkoohan siinä menee hoitaa tai ei, sanottiin.
Pikkuskraadit, niinku asfaltti-ihottuma hoidettiin ratamonlehdillä, senhän kaikki snaditki tsennas. Kerran mun kurkku ei parantunukkaan suolavesikurlauksella, kuume alko nousta. Mä palelin ihan karseesti. Illalla mutsi laitto mulle vanhan lampaannahkavällyn, lisäks peiton päälle ja anto Hotaa. Jossain vaiheessa yötä heräsin ja aloin kuunnella, kun vanhan seinäklokun tikitys alko välillä kuulua hurjan kovaa ja välillä se meni melkein kuulumattomiin. Mull oli hirvee frysis. Kämppä oli pimee, vain Näkinkujan katuvalot lyysas lattiaan. Näin kun eteisen ovi aukes ja karseen kylmä tuli koko huoneessa. Mull oli ihan outo fiilis ja aloin studaa. Kuulin mutsin tasasen hengityksen sen kellontikityksen takaa. Se tikitys sai kummallisen rytmin ja yht´ äkkii alko ovesta valumaan huoneeseen, melkein katon korkeuteen, paksua harmaata usvaa. Se pyöri katossa mun yläpuolella ja hiffasin siinä, ikäänkuin naamoja. Silmä-, nenä- ja suuaukkoja ja jonkinlaisia raajoja ja kaikki kiersi katoss kehää mun yläpuolella. Samalla kello löi 12 kertaa. Minä palelin ja painuin peiton alle. Tää kaikki tapahtu silloin, tää ei oo mitään saagaa. Sitä en sitten minnaa heräskö mude yöllä, vai vasta aamulla. Mutta mulla oli kuumetta 40 astetta ja hourin jotain epäselvää. Mutsin oli pakko hakee lekuri. Diagnoosi: Angiina! Onneksi penisilliini oli jo keksitty ja sain lääkettä. Viikossa taisin jo olla ihan terve.
Mutta ei tarina tähän pääty. Minä muistan lopun elämäni sen kauhukokemuksen, kun aaveet tuli dörtsistä mua uhkailee. Muistin pitkään, monta vuotta ja sen seinäkellon rytmikkään tikityksenkin: kovenemisen ja hiljeneminsen, kun olin yksin, tai oli hiljaista. Tämän tapauksen jälkeen aloin dallaa unissani. Mude kerto mulle joskus myöhemmin, ett mä olin kuin olisin ollu hereillä, vastasin jos mutsi kysy jotain. Mutt mä itse en muistanu siit dallauksest ja puheist mitään. Sitt kun kello löi 12 mä menin tsittaa sängyn laidalle ja siihen mä heräsin. Mä skagasin sitä kelloa ihan simona. Mä funtsin, ett miks mun tarttee herätä klo 12, kun kummitukset liikkuu? Se unissakävely loppu sit aikanaan, sillai ett, mä nousin vaan tsittaamaan ja heräsin siihen. Mutta sekin tapahtu aina kun se riivatun klogu löi dingdog, dingdong, dingdong…. 12 kertaa!
Mulla oli vuosikausia hirveä pimeänpelko ja päivälläkin yksinolo oli sietämätöntä. Siitä muodostu lopulta mulle varsinainen fobia, josta sitten myöhemmin koulutin itseni veks. Psyykkasin itseni niin, etten enää skagannu sen klogun soittoo, enkä niitä skidiajan harmaita hahmoja. Niistä tuli mulle voimahahmoja. Annoin niille nimenkin: Harmaa eminenssi. Joku muu nimeisi ne varmaan suojelusenkeliksi. Pääsin siitä pelosta ihan lopullisesti, nyt en skagaa oikeesti muuta kun krigua. Toivottavasti ei kenenkään tarvitsis sellaista enää kokee.
Rantsu
Julkaistu: Kirjoitti: •