Mä oon monessa stoorissa maininnu, ett mun faija kerto mulle skidinä paljo kaikenlaisista
öttiäisistä, ötököistä matelijoista ja tenttas meidän kahden Maapåallon eläimistö kniigan nisäkkäitä.
Ei siis ihme, että Stadin gimma tsennaa ötököitä enemmän ku keskiverto landelaisgimma.
Pistän uusintana tän runon, joka synty Kaappari saaren rantakallion syvästä kallioplotikosta ja kaikki on totta!
Plotikossa, kaislikossa, keskipäivän auringossa
tsimmaa snadit sammakot, snadit, mustat pallerot.
Tsimmaa ihan ilman pelkoo, ei vaarast viel oo selkoo.
Sirppileukamasi levän seass vahtaa
äkkii ekan palleroisen kätevästi lahtaa!
Pian teilaa toisenkin, nälkäinen on siltikin.
Vesikirput vaan jatkaa jortsujaan.
Hyppyheikki lammikossa veden pintaa mittaa,
malluainen toisaalla, syvänteitä luotaa.
Neidonkorennot: gimmat ilman heilaa
kuvajaistaan vodan pinnass peilaa.
Vuoron perää immet nää,
safiirisiipiänsä esittää.
vesikirput vaan jatkaa jortsujaan.
Pinnan alla liikahteli Saurus-suvun pikkuveli,
sahalaitaevä selkää peitti svanssiin asti.
Oranssinen pilkkumaga, loisti pintaan asti.
Mitähän se funtsaeli siellä uidessaan?
Jurakauteen palatako, diggais haaveissaan?
Vesikirput vaan jatkaa jortsujaan.
Sirppileukaa karseemman tsennaa ani harva.
Lammen Kuolonkuningasta peittää musta karva.
Seittilinnan valtias on saalistaja hurja
kuuden öögan hypnoosissa goisaa uhri kurja.
Pian duuna safkan siitä, vesihämis musta.
Sanoo sitten kylläisenä: Tykkäsinpä susta!
Vesikirput vaan jatkaa jortsujaan
Teksti ja kuva :Rantsu
PS Toi samainen vesihämis puri mua käteen, kun härnäsin sitä heinänkorrella.
