Helsinki Education Weekin ohjelma julki – tulossa yli 200 tapahtumaa

 

HEW-Tytot-ulkona-

Tapahtumaviikon ohjelmassa painottuvat oppijan ääni ja hyvinvointi sekä kokonaisvaltainen oppiminen. Tulossa on monenlaisia oppijoiden toteuttamia tapahtumia, kuten työpajoja ja keskustelutilaisuuksia, joissa muun muassa keksitään keinoja edistää osallisuutta, esitellään omia yrityksiä, rentoutetaan kehoa ja mieltä sekä ideoidaan ja valmistetaan uusia kouluruokia. Tapahtumissa opitaan uudenlaisen teknologian, kuten robotiikan ja pelialustojen avulla.

Ohjelma on maksutonta. Ohjelma on suunnattu lapsi- ja oppilasryhmille, opettajille, rehtoreille, vanhemmille ja huoltajille sekä yrityksille – siis kaikille oppimisesta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Kohderyhmänä ovat myös kansainväliset koulutuksen asiantuntijat.

Viikon aikana järjestetään HundrED Innovation Summit, jossa julkaistaan sata kiinnostavaa koulutusinnovaatiota vuodelle 2020. Tilaisuuteen osallistuu noin 250 koulutusalan asiantuntijaa, kehittäjää ja rahoittajaa eri puolilta maailmaa. Lisäksi paikalle saapuu yli sata muuta suomalaisesta koulutuksesta kiinnostunutta koulutuksen alan ammattilaista mm. Hollannista ja Meksikosta. Viime vuonna kävijöitä oli 37 eri maasta.

Helsinki Education Week järjestetään nyt toista kertaa, ja tapahtuminen määrä on tuplaantunut viime vuodesta.

Tapahtumaviikon pääjärjestäjä on Helsingin kaupunki ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Tapahtuman virallinen yhteistyökumppani on HundrED.

Helsinki Education Week on Suomen EU-puheenjohtajuuskauden virallinen sivutapahtuma.

Katso koko viikon ohjelma

Teksti ja kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *