Tää on ajalta ku työttömii ei viel ollu olemassa.
Skole loppu. Spettarin ainoo yläarvoinen numero oli kymppi piirustuksessa. Pyrin hakeutuu sellaisiin duuneihin, joissa voisin hyödyntää tätä rakasta taitooni.
Eka duunimesta oli mainostoimisto SEK. Pääsin sinne sisätsuppariks elokuussa 1952. Seuraavana kesänä sain 2 viikon kesäloman. Funtsasin mennä tsiigaa mun Svedufamilii Haverdahliin. Ei oltu nähty sitten krigun loppumisen. Ne otti mut vastaan ku oman skidinsä. Mull oli kliffaa siellä, joten jäin vielä yhdeks viikoks.
Duunissa siit ei digattu ollenkaan, ne anto mulle fudut. Miks ihmeessä, mä ihmettelin? Duunit loppu syyskuussa 1953. En ehtinyt näyttää hyvää piirustustaitoani.
Kliffoin muisto Sekistä on se, kun pääsin viemään tsufet Armi Kuuselalle, dirikan huoneeseen. Silloinen dirika, oli ällöttävä lääppijä ja nipistelijä, joka teki sopimattomii ehdotuksii pikkufriidulle. Voin siis sanoa: Me too. En mä kauaa fuduja surru, duunii sai helposti. Kaikki kelpas.
Pääsin myyjä harjottelijaks Elannon tavarataloon, Siltikselle, liksa oli ihan surkee. Pian hiffasin Kappa-Aitan anonssin, hain sinne ja pääsin myyjäksi ja liksa nousi. Siellä viihdyin vuoden ja opin tsennaamaan turkikset. Sattuhan sielläkin yks moka, nolo juttu (heheh). Siell blisattiin naisten takkeja ja turkkeja. Turkikset oli siihen aikaan useimmiten kultalammasta ja murmelii. Hienommat oli sähkökanii, biisamii, hyljettä, tai jopa krimii, sekä krimijäljennöstä: Kriminettii.
Kerran tuli yks asiakas, joka halus sovittaa sellasta krimijäljennöstä. Mä bamlasin sille kuinka snygiltä se näytti ja tsittas hyvin. Selitin sille kuinka nää kriminaaliturkit on niin aidon näkösii, ettei eroo aitoon krimiin hoksaa monikaan.
Mä en enää minnaa tsöbasko se lyyli sen turkin vai ei, mutt myöhemmin Rva Ruuskanen (omistaja) otti mut takahuoneeseen ja selosti ihan frendisti hymyilen, mitä eroo on kriminetillä ja kriminaalilla. Olin korviani myöten punainen, mutta rouva sanoi vaan ett, –Sattuuhan sitä!
Se turkisten tsennaaminen taas vaikutti siihen, etmä pääsin seuraavaan duunimestaani: Turkiskeskus Rannelille konttoristiksi. Rannel oli juutalaisen Leon Rauchvergerin omistama turkistukkuliike. Siellä opin tunnistamaan “jaloturkikset:” minkin, chinchillan, soopelin, nutrian ja swakaran. Olisin päässy siellä jopa turkkurin oppiin, ala vaan ei kiinnostanut. Sen verran treenasin turkiskoneen käyttöö, ett rupesin duunaa kultalampaan jämäbiiteistä nalleja, yhden turkkurin kanssa. Mä duunasin kaavat ja Liisa ompeli saumat. Blisattiin niit tutuille, yhtään ei jäänyt talteen. Tossa fotossa mun pikkufriidulla on handuss mun tekemä leopardin pentu. Jonnekki se hävis vuosien varrella.
Turkiskeskus Rannel sijaitsi Bulevardilla, samassa rabassa ku MV:n mainostoimisto. Treffasin hississ usein mv-läisiä ja tutustuin Matti ja Kaija Viherjuuren. Kaijan kanss tuli bamlattuu niit ja näit, kun hidas hissi tsöras kerrosten välii. Tuli kerrottuu Kaijalle, ett olin ollu Sekissä sisätsupparina, en hiiskunu sitä, ett olin saanu fudut.
Kaija froogas kerran tulisiks mä MV:lle duuniin. Sielt oli kuvalaatta- ja filmiarkiston hoitaja menoss inttiin. No tottakai mä tartuin mahikseen ja siit alko mun pitkä ja mielenkiintoinen urani mainosalalla. Se on ollut parasta mun laiffissani. Me mentiin jiftikseen noihin aikoihin. Tallessa on vieläkin porukan tekemä onnittelukortti ja ihanat Verkatehtaan kananpojan keltaiset villahuovat kahdelle.(kuva)
Oon nähny pitkän, jatkuvan muutosprosessin mainostoimistojen kehityksessä. Siinä sivussa snadista Sörkän friidustakin kehitty kelpo stadilainen. Etenin aika nopeaan tahtiin. Oon ollu mainostoimistoissa vähän joka osastolla ja nähny miten snadisti piirustustaito lopulta merkkas.
Vielä 50-luvulla mainospiirtäjän (nyk.AD) tuli osata piirtää.
Mainoskuvat oli siihen aikaan lähes aina piirroksii, jopa hienoja raapepiirroksii. Sen ajan julisteet oli snadii taideteoksii, valokuvii käytettiin harvakseltaan.
Oltuani jonkun aikaa arkistossa, pääsin Kati Sysimetsän (Reetun mutsi) oppiin trafiikkiin. Kati oli tiukka turkulaismuija, mutta kliffa opettaja. Siinä hommassa vierähti joku vuosi, kunnes mut nimitetiin uudelle, perustetulle mediaosastolle, mediasihteeriks.
Niissäkin hommissa vierähti vuosia, kunnes sinne tuli ekat vaatekaapin kokoiset tietokoneet. Tiedot ajettiin reikäkorteille, joita vatkattiin pitkän neulan kanss ja taas käsiteltiin koneessa. Se oli ihan dorkaa duunii.
Pistän tähän pisteen ettei tuu liian pitkä – jatkoa seuraa, jos kiinnostaa.
Teksti ja kuvat:Rantsu
